Gran Turismo XII

Turo oli heti ensihetkistä lähtien omaan silmääni lähes täydellinen hevonen. Kaunis tummanruunikko ori kääntää oitis katseet puoleensa ja täytyy kyllä myöntää että tunnen aina pakahduttavaa ylpeyttä katsoessani sen komeaa etenemistä kentällä tai tarhassa. Pintaa syvemmälle mentäessä sitä pakahduttavaa ylpeydentunnetta riittää vain lisää ja lisää; Turo on luonteeltaan todella kiltti ja ystävällinen hevonen, se nauttii ihmisten seurasta ja pitkistä rapsuttelutuokioista. Toki Turollakin on joitain melko ärsyttäviä ja orimaisia piirteitä mutta sen kanssa tulee silti toimeen melko vähällä purnauksella.

KRJ-II & YLA2

Gran Turismo XII "Turo"
VH16-031-0226

Suomenpuoliverinen, ori (169cm, tummanruunikko)
Syntynyt Suomessa 15.10.2015, 19-vuotias
Kasvattaja Kaartin Hevoset
Omistaja Liia VRL-11284, Kruneby

Koulupainotus, Grand Prix

Yksi Turon rasittavimmista luonteenpiirteistä on varmasti sen olematon kyky odottaa yhtään mitään. Orin täytyisi päästä kaikkialle heti ja nyt, saada ruoka naaman eteen heti ja nyt, eikä sillä varsinkaan olisi aikaa odotella ratsastajan kapuamista kyytiinsä. Karsinakäyttäytyminen orilla on suht koht hanskassa kunhan sen muistaa sitoa kiinni kunnolla. Etenkin satuloidessa orin päähän mahtuu vain yksi ja ainoa asia; pian päästään töihin!

Vahvasta koulusuvusta polveutuvana hevosen Turo osaa yllättää rataesteidenkin parissa; ponnua ja intoa rittää, eikä ori omasta mielestään ole milloinkaan valmis poistumaan estetreeneistä! Vaikka Turon kanssa ei esteillä kilpaillakaan, ollaan otettu tavaksi treenata säännöllisesti myös hyppäämistä, sillä se tuntuu tuovan orille kaivattua vaihtelua ja puhtia koulutreenaukseen. Ratsuna reipas ja tarkka Turo muuttuu esteillä melko huolettomaksi ja ylienergiseksi touhottajaksi, jonka hallintaan tarvitaan jo reippaammin ratsastuskokemusta. Kokeneen ratsastajan kanssa esteet ylittyvät kuitenkin nätisti ja turvallisesti aina vähän yli metriin saakka! Erikoisempia esteviritelmiä ori saattaa aluksi jäädä vahtaamaan, mutta ylittää nekin lopulta.

Turon iso ja näyttävä ulkomuoto sopii koulukentille kuin nakutettu ja se onkin todella vakuuttava ilmestys pitkin kenttää liihottaessaan. Turo vaatii aina kunnon alkulämmittelyt ja etenkään kisapäivänä tätä ei saa vähätellä. Ratsuna Turoon menee jokaisella varmasti hetki totutella, sillä ori ei ole mikään kaikkein kepoisin höyhen ratsastaa. Vaikka ori kulkeekin reippaasti omalla moottorilla, joutuu ratsastaja jo heti ensimetreillä oikeasti tekemään töitä jotta Turon parhaat puolet saataisiin esiin.

Sukutiedot & jälkeläiset

Grand Taboo Solo
fwb, 169cm, rn
Strand Grand
bwp, 171cm, tprt
KRJ-I
iii. Kjöst Leroy
KRJ-II & YLA3
iie. Dear Whiplast
KRJ-III
Yamelia BE
fwb, 168cm, rn
KRJ-I
iei. Yay Legacy
KTK-III & ERJ-II
iee. Mistress
YLA3
Rumpletiti Vegas
holst, 168cm, rn
Montblanc Norland '66
holst, 169cm, rn
eii. Schwartz Harlekin RW
KRJ-III & YLA3
eie. Fatal Tempter SIN
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-I & YLA2
Appletiti SIN
holst, 162cm, trt
eei. Chizuru SIN
KRJ-I
eee. Lolita d'Armens

Isälinja: Grand Taboo Solo - Strand Grand - Kjöst Leroy - Get Blown Up (4)
Emälinja: Rumpletiti Vegas - Appletiti SIN - Lolita d'Armens - Layth Truth (4)

Neljäs sukupolvi
iiii. Get Blown Up
iiie. Bazoon Lies
iiei. Sourger
iiee. Grove Vogue
ieii. Sweet Snesation
ieie. Stess Company
ieei. Die 51st Man
ieee. Schizophrenic
eiii. Sultan I Deverce
eiie. Mystical Avenue
eiei. Mafia GER
eiee. Suntanzer PASS
eeii. Don T
eeie. Freesia
eeei. November Tango
eeee. Layth Truth

Jälkeläiset

s. 1.2.2016 tamma Gabriela von Gateaway tammasta HRW Daniella Sijoituksia KRJ
s. 1.4.2016 ori Vuornan Grand Titan emä Christelle Vegas Sijoituksia KRJ
s. 2.8.2016 ori Grand Theft emä Wyrda Creeper KTK-III & KV-I
s. 27.9.2023 tamma Krunebys Midori Sour emä Militarybarbie -

Turo on harkitusti käytettävissä jalostukseen.

Kilpailutulokset

Meriitit

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu 25.6.2018
Turo palkittiin kesäkuun tilaisuudessa toisella
palkinnolla pistein 7 + 40 + 11,5 + 20 + 15 = 93,5 p., KRJ-II

Virtuaalinen yleislaatuarvostelu 30.6.2018
Turo palkittiin kesäkuun tilaisuudessa toisella
palkinnolla pistein 27 (17+10) - 20,75 (11,75+9) - 17 - 16 - 7 = 87,75 ≈ 88p, YLA2

Kilpailutulokset : 44 sijoitusta KRJ

02.02.2016 KRJ Rêve de Haussea - Grand Prix - 03/32
02.02.2016 KRJ Rêve de Haussea - Grand Prix - 03/32
04.02.2016 KRJ Rêve de Haussea - Grand Prix - 01/32
07.02.2016 KRJ Rêve de Haussea - Grand Prix - 05/32
02.03.2016 KRJ Thirteen - Grand Prix - 04/30
02.03.2016 KRJ Thirteen - Grand Prix - 02/30
06.03.2016 KRJ Thirteen - Grand Prix - 03/30
22.03.2016 KRJ Mörkövaara - Grand Prix - 05/30
13.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 05/30
18.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 05/30
10.03.2016 KRJ Skurvash - Grand Prix - 01/22
16.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 01/30
19.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 04/30
25.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 01/30
16.03.2016 KRJ Whitehall - Grand Prix - 02/60
18.03.2016 KRJ Whitehall - Grand Prix - 05/60
01.04.2016 KRJ Jadessa - Grand Prix - 04/30
02.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 05/30
04.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 03/30
04.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 03/30
02.04.2016 KRJ Aittohaara - Grand Prix - 04/30
02.04.2016 KRJ Aittohaara - Grand Prix - 03/30
26.03.2016 KRJ Mörkövaara - Grand Prix - 05/30
26.03.2016 KRJ Mörkövaara - Grand Prix - 04/30
27.03.2016 KRJ Mörkövaara - Grand Prix - 02/30
14.03.2016 KRJ Piikuja - Grand Prix - 05/30
15.03.2016 KRJ Piikuja - Grand Prix - 05/30
15.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 02/30
19.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 03/30
18.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 03/30
26.03.2016 KRJ Viisikko - Grand Prix - 04/30
18.03.2016 KRJ Whitehall - Grand Prix - 02/60
21.03.2016 KRJ Whitehall - Grand Prix - 02/60
12.04.2016 KRJ Hukkapuro - Grand Prix - 03/40
13.04.2016 KRJ Hukkapuro - Grand Prix - 02/40
18.04.2016 KRJ Hukkapuro - Grand Prix - 05/40
29.04.2016 KRJ Hukkapuro - Grand Prix - 05/40
08.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 02/30
13.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 04/30
15.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 03/30
16.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 02/30
16.04.2016 KRJ Puzzle Rebellion - Grand Prix - 01/30
05.04.2016 KRJ Aittohaara - Grand Prix - 03/30
06.04.2016 KRJ Aittohaara - Grand Prix - 03/30

Turon päiväkirja

29.11.2015 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

En nyt oikein tiedä mistä tämä jatkuva onni hevoskauppojen suhteen tulee, mutta täytyy sanoa että marraskuu on tänä vuonna ollut meille oikeaa kulta-aikaa! Tänään Vuornaan muutti aivan uskomattoman hieno suomalainen puoliveriori Gran Turismo, joka on Kaartin kasvatteja. Kivasta koulusuvusta tuleva ori on todella näyttävän näköinen ilmestys etenkin ratsastuskentillä! Peruskoulutettu ori aloittaa meillä myöhemmin kisauran kouluratsastuksen parissa ja tästä herrasta meillä onkin jo kovat odotukset! Täytyy myöntää että poneihin tottuneelle ihmiselle jättimäisen orin läheisyys aiheutti aluksi ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta saatiin iloksemme huomata Turon olevan aivan yhtä herttainen ja lempeä kuin kasvattajankin luona. Karsinaansa nuori herra asteli lauhkeasti, hiukan ympärilleen vilkuillen ja muille hevosille hörähdellen. Turo on kyllä juuri sellainen hevonen, jonka upeutta voisi jäädä tuijottelemaan koko pitkäksi päiväksi - jollei olisi miljoonaa muutakin hevosta hoidettavana.

17.12.2015 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

Turo on kasvanut kohisten oikeisiin hevosen mittoihin ja sen kanssa ollaan treenattu jo paljon käyttäytymistä niin maasta kuin selästäkin käsin. Vaikka orissa on vielä kosolti nuoruuden huumaa ja haastavuutta jäljellä, sujuvat hommat melko näppärästi Turon ystävällisen luonteen turvin. Ori on todella miellyttämisenhaluinen ja se tekeekin aina parhaansa miellyttääkseen käsittelijäänsä - ainakin siis aina malttaessaan. Melko kärsimättömäksi tapaukseksi Turo on kyllä paljastunut ja tällaisina hetkinä ksäittelijän hermot ovat koitolla. Rauhallisella käyttäytymisellä orin kanssa pärjää kuitenkin hyvin. Aamuruokinnan aikaan Turo on omaksunut nopeasti melko huonoja käytöstapoja ja se paukuttaa karsinansa seinää kunnes ruoat ovat naaman edessä. Toivottavasti näistä tavoista päästään vielä eroon - muutkin hevoset tuntuvat hermostuvan Turon kolistelusta ja pyörimisestä. Ja eniten pelottaa että ori tartuttaa muihinkin nuoriin hevosiin huonot tapansa. Kaikenkaikkiaan Turosta on kyllä melko kovalla kohinalla kuitenkin tulossa yksi suosikkihevosistani!

13.1.2016 Nuorten kilpailupäivä Stall Sjöbackassa (HeA sij. 04/11)

Osallistuimme Turon ja muutaman muun nuoremman ratsun kanssa jälleen Sjöbackassa järjestettäviin nuorten kilpailupäiviin. Kaikista hevosistamme Turo osasi ottaa kisatilanteen ehdottomasti rennoimmin, eikä sitä häirinnyt hälinä tai vieraat ihmiset ympärillään. Tuntui, että välillä ori oikein paistatteli huomion keskipisteessä, jossa se ilmeisesti kuvitteli koko tapahtuman ajan olevansa. Lämmittelyihin käytettiin reippaasti aikaa, Turo oli vireä ja tuntui kaikinpuolin hyvältä. Itse suorituksen aikana ravityöskentely sujui odotettuakin paremmin ja Turo taisi näyttää aika mahtavalta ulkopuolistenkin silmiin! Toisinaan ori tuntui lähtevän oikein pröystäilemään ja mahtailemaan taidoillaan, joten tarkkana sai olla sen suhteen. Pohkeenväistössä tuli ongelmia, jotka voi pistää aivan ratsastajan (eli minun) piikkiin - apujen suhteen turhan lepsulla ratsastuksella Turon takaosa heitti taakse ja varmasti tästä syystä pistemäärästä rokotettiin. Sijoituttiin kuitenkin neljänsiksi, joten ei kyllä todellakaan kotiin palattuamme harmittanut tippaakaan, ihana Turo! Tuomarilta saatiin seuraavaa kommenttia suorituksesta; "Näyttävältä Turolta ei kokoa puuttunut, mutta se liikkui siitä huolimatta vaivattomasti liidellen. Ratsu reagoi apuihin kiitettävästi ollen pehmeällä tuntumalla koko radan ajan. Turo liikkui isosti, mutta pysyi hyvässä tasapainoisessa tahdissa ja käytti koko kroppaansa. Pohkeenväistöissä Liia olisi saanut olla tarkempi, että etuosa johtaa liikettä, eikä ori lähde puskemaan liikaa takaosallaan."

22.3.2016 - Kouluvalmennus, valmentajana Liia

Meidän upean Turo-herran kisaura on alkanut kovalla tahdilla ja valmennaudutaan tietysti samaan aikaan ahkerasti lepopäiviäkään unohtamatta. Tänään maneesiin kulkeutui oikein rennon ja vetreän oloinen Turo jännittynyt ratsastaja selässään. Onneksi siinä kävellessä ja jutellessa ratsastajankin jännitys alkoi laueta ja lopulta hevosen rentous siirtyi häneenkin. Alkulämmöillä tehtiin reippaasti väistöjä ja taivutuksia, koottiin askelta ja tehtiin reilusti siirtymisiä. Turo liikkui hyvin eteen ja sopivalla energialla, hienoa! Tehtiin väliin muutamat laukannostot jotka nekin sujuivat varsin kauniisti ja näyttävästi; ori liikkui keveysti eteen ja kokosi kuin itsestään. Varsinaiseen treeniosioon kuului tänään siirtymiset passagen ja piaffen välillä, seki tietenkin itse liikkeet. Harjoitus sujui kuin oppikirjasta konsanaan liikkeiden osalta, mutta siirtymisissä tuntui olevan alkuunsa pientä häikkää. Ratsastaja sai hakea parempaa tuntumaa oriin jonkin aikaa kunnes kunnolla tuettuna tehtävä alkoi sujua paljon parempaan malliin. Kun saatiin lopulta hiottua orista oikein hienoja suorituksia, siirryttiin vielä treenaamaan pikaisesti laukanvaihtoja, joiden tiesinkin olevan Turon bravuuri - ja näin selvästi olikin! Lopputunnista edessäni ravasi oikein tyytyväinen ja uupunut kaksikko, joka oli kyllä kehunsa ansainnut ainakin tämän valmennuksen osalta!

17.8.2016 - Kouluvalmennus, valmentajana Hex (Liia)

Tänään ryhdyttiin alkulämpöjen jälkeen hommiin ratsukolle varmasti suhteellisten yksinkertaisten mutta silti todella tärkeiden tehtävien parissa. Ensin treenasimme siirtymisiä käynti - pysähdys - peruutus ja myöhemmin käynti vaihtui raviin. Harjoitus sujui ongelmitta ratsukolta ja jopa pysähdys oli virheetön; ei ole tavatonta nähdä kovatasoisisa ratsukoita joilla perusasiatkin kaipaavat vielä hiomista. Tämän harjoituksen jälkeen siirryttiin kokoamaan ja lisäämään ravissa ja treenattiin myös avo- sekä sulkutaivutuksia. Tehtävä sujui tasaisesti ja varmasti, mutta ohjeistin Liia rohkeasti pyytämään Turolta vielä reippaammin taivutusta. Tämä veikin liikkeet tavallaan aivan uuteen ulottuvuuteen ja selvästi jopa ratsukko huomasi kuinka positiivisesti ohjeistus oli vaikuttanut. Pistettiin ratsukkoon välillä hiukan vauhtia uusien lisäysten ja lyhyiden laukkatehtävien parissa. Varsinainen laukkaharjoitus liittyi kolmikaariseen kiemurauraan, jolla oli tarkoituksena tulla kaksi kaarta myötälaukkaa ja yksi vastalaukkaa. Suoritus oli helppoa ja hallittua, puutuin lähinnä ratsastajan apujen eleettömyyteen ja reittien säilymiseen. Laukassa treenattiin vielä siirtymiä kootussa ja lisätyssä sekä keskilaukassa ja tässä tehtävässä saatiinkin puurtaa hiukan enemmän. Lisätty laukka oli Turolle ihan turhan riemukas juttu, ja ori meinasi jatkuvasti ampaista liikkeelle hyvin reippaalla tahdilla. Kehotin Liiaa napakampiin apuihin, jotka menivät läpi yllättävän helposti. Koottu laukka on yksi Turon vahvuuksista, mutta tänään aina lisäysten jälkeen laukkaa sai hakea ja hakea kohtuuttoman kauan. Puurrettiin hiki hatussa Turon kanssa useita ja useita kertoja, kunnesa saatiin aikaiseksi muutamat täydelliset siirtymät. Tyytyväisenä Liia siirtyi loppuverkoille, joiden aikana heitin reippaasti kommenttia ratsukolle - varmasti paljon hyödyllistä sellaista!


Kaikki Turon varusteet on hankittu Equestrian PRO-varusteliikkeestä.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Kruneby 2019. Taustakuvan Emilie Cotterill (CC BY-NC 2.0)
Otsikkokuvien © kuvaaja ei halua nimeään julki