Kruunun Nosferatu
Boo-hoo I'm a monster!
Rakkia - eli meille kotiin jäävää Rullan ensimmäistä jälkeläistä - oli sumplittu ja suunniteltu jo vaikka kuinka pitkään, kun sitten vihdoin sopiva emätamma löytyi. Tästä omaan silmään ja mieleen lähes täydellisestä yhdistelmästä syntyi maaliskuussa 2018 terve ja terhakka oripoika, joka onnistui hurmaamaan omistajansa ihan 6-0. Rakki ohitti korkeudessa emätammansa Lillin melko nopeasti, kavuten tasan 170 senttiin ihan tosta noin vaan! Muilta osin Rakki muistuttaa ulkoisesti huomattavasti enemmän tulenpunertavaa isäänsä kuin tummempaa emäänsä. Luonteensa puolesta Rakki onnistuu varmasti tekemään molemmat vanhempansa oikein tyytyväisiksi, sillä yksikään tämän perheen jäsenistä ei ole luonteeltaan varsinaisesti mikään pyhimys.

Kruunun Nosferatu "Rakki"
VH19-011-0077
Hannover, ori (170cm, punarautias)
Syntynyt Ruotsissa 19.3.2019, 8-vuotias
Kasvattaja Kronbacka
Omistaja Liia VRL-11284, Kruneby
Koulupainotteinen, Grand Prix
Meidän yhteinen alkutaival tämän niskojaan nakkelevan mutruturvan kanssa alkoi heti melkoisessa väännössä. Melko nopeasti vieroituksen jälkeen meille saapunut Rakki ei olisi halunnut ensinkään tehdä yhteistyötä ihmisen (ainakaan minun) kanssa, eikä sen puoleen oikeastaan minkään muunkaan elävän olennon kanssa. Ehdittiin jo nähdä kauhukuvia siitä, kuinka ori pitää tarhata yksinään monen kilometrin päähän muista hevosista, mutta kärsivällisellä totuttelulla ja kotiuduttuaan Rakki hyväksyi lopulta ympärilleen muutamia nuoria oreja ja jopa ihmisiä.
Näihin aikoihin ei vielä ymmärretty, että ori on erityisen herkkä muutokselle, mutta myöhemmässä vaiheessa ollaan opittu tämä kantapään kautta esimerkiksi kisapaikoilla. Rakin kanssa kisatilanteita täytyi ihan tosissaan treenata ja harjoitella, samoin kuin kaikkea muutakin uutta ja ruutinista poikkeavaa. Kun Rakin saa lopulta hyväksymään uudetkin asiat, muuttuu sen kanssa työskentely huomattavasti helpommaksi ja iänikuisilta taisteluilta vältytään yhä useammin.
Ihmisen kanssa Rakki tulee parhaiten toimeen kun se on saanut rauhassa totuttautua uuteen tuttavuuteen. Pääsääntöisesti oria käsittelevät vain sille tutut ja samat henkilöt, mutta toisinaan joku uusikin saatetaan karsinaan laskea. Rakin kanssa täytyy muistaa rauhallisuus ja kärsivällisyys; turha hätiköinti ja kiirehtiminen vain saavat orin hermostumaan, joten käsittelijän täytyy osata sysätä kiireet sivummalle tämän hevosen kanssa työskennellessään. Kun käsittelijän ja hevosen kemiat kohtaavat, on Rakki mukava käsiteltävä.
Ratsuna Rakki on kevyt, se myötää ja liikkuu juuri sopivalla temmolla eteen. Koulukentällä se on helposti koottavissa ja tutut liikkeet sujuvat tasaisen varmasti. Toki uuden ratsastajan kanssa asiat sujuvat hiukan nihkeämmin, mutta uutteralla työnteolla ja hevosta kuuntelemalla työskentely alkaa sujua yllättävän nopeasti. Rakki on melko herkkä ratsu, jolle uudet liikkeet täytyy opettaa kuin kädestäpitäen. Ori työskentelee juuri tasan ratsastajan kuvaamalla tavalla, joten suoritus on merkittävästi kiinni myös ratsastajan taidoista ja mielentilasta. Tässä on hevonen joka ei ennakoi tai arvuuttele, vaan peilaa täydellisesti ratsastajansa liikkeitä ja Rakin kanssa omia heikkouksia ja vahvuuksia onkin oiva päästä testaamaan.
Sukutiedot & jälkeläiset
Nasrullah hann, 173cm, rt KTK-III, KRJ-I |
Midnight Express hann, 173cm, rt |
iii. Night Stalker |
iie. October Wind | ||
Amaretto hann, 167cm, prt |
iei. Expresso | |
iee. Dayspring | ||
La Feuilleraie hann, 164cm, prt Ch & KTK-II |
Le Fantome hann, 167cm, rn |
eii. Les Trésor |
eie. Chimera | ||
Havenport hann, 162cm, prt |
eei. Hackberry | |
eee. Gerina |
Jälkeläiset
s. 15.3.2020 | ori Krunebys Newt | emä Heidseck Manalula | Ei saavutuksia |
s. 1.9.2023 | tamma Krunebys Ninian | emä Prezelle RGE | Ei saavutuksia |
s. 22.11.2024 | ori Kruneby Nefaratus | emä Ragnarok d'Grand | Ei saavutuksia |
Nosferatu on harkitusti käytettävissä jalostukseen.

Kilpailutulokset
Meriitit
Kilpailutulokset : 46 sijoitusta KRJ
27.5.2019 ![]() 28.5.2019 ![]() 28.5.2019 ![]() 29.5.2019 ![]() 10.6.2019 ![]() 14.6.2019 ![]() 14.6.2019 ![]() 12.7.2019 ![]() 15.7.2019 ![]() 18.7.2019 ![]() 29.6.2019 ![]() 2.7.2019 ![]() 4.7.2019 ![]() 15.7.2019 ![]() 13.7.2019 ![]() 27.7.2019 ![]() 2.8.2019 ![]() 18.7.2019 ![]() 20.7.2019 ![]() 20.7.2019 ![]() 22.7.2019 ![]() 11.9.2019 ![]() 14.9.2019 ![]() |
18.6.2019 ![]() 20.6.2019 ![]() 22.6.2019 ![]() 29.6.2019 ![]() 15.7.2019 ![]() 18.7.2019 ![]() 14.6.2019 ![]() 15.6.2019 ![]() 16.6.2019 ![]() 17.6.2019 ![]() 17.6.2019 ![]() 18.6.2019 ![]() 19.6.2019 ![]() 22.6.2019 ![]() 25.7.2019 ![]() 12.8.2019 ![]() 13.8.2019 ![]() 11.9.2019 ![]() 13.9.2019 ![]() 20.9.2019 ![]() 18.9.2019 ![]() 18.9.2019 ![]() 19.9.2019 ![]() |
Rakin päiväkirja
25.3.2019 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia
Iik ja apua! Nasrullahin ensimmäinen meille kotiin ihan vartavasten suunniteltu jälkeläinen muuttaa piiitkän odotuksen jälkeen tänään kotiin! Varsalle löytyi sopiva emätamma Kronbackasta Ruotsista; ihana punarautias Lilli -niminen tamma, joka on koulukenttien lisäksi pärjännyt hienosti myös näyttelykehässä. Emältään isokokoinen Nosferatu peri kauniin rautiaan värityksensä, isän antimista ei vielä täysin osata sanoa, mutta toivottavasti orivarsassa on ainakin kouluratsun vikaa sitten tulevaisuudessa!









