M.B. SANTINO

Fat and the furious

Aina kolmivuotiaaksi kasvattajansa helmoissa asunut Santino muutti meille helmikuussa 2019. Ori ihastutti eritoten sukunsa, mutta myös korean ulkomuotonsa ja ihanan leppoisan luonteensa puolesta, joten kauppoja ei kauaa tarvinnut pohdiskella. Noppa sulautui meidän porukkaan vaivattomasti ja nopeasti, eikä tämän tulevan hyppykuninkaan kanssa totisesti tarvinnut turhia stressata! Välillä meno on niin laiskanpulskeaa, että Pajun lempipuuhaksi näyttää muotoutuneen orin olemattoman pyöreän vatsan pilkkaaminen.

ERJ-I

M.B. Santino "Noppa"
VH18-031-0500

Suomenpuoliverinen, ori (169cm, rautias sabino)
Syntynyt Suomessa 27.9.2018, 17-vuotias
Kasvattaja Mandelbacke
Omistaja Liia VRL-11284, Kruneby

Estepainotus, re: 160cm

Santino on vähän sellainen mamman pieni kultamuru, jonka voisi sanoa saavansa tahtonsa läpi jo pelkästään silmäripsiään räpäyttämällä. Juuri tästä syystä ori onkin saanut nauttia herkuista ja rapsutuksista hiukan tiuhempaan tahtiin kuin muut. Kiltin ja rauhallisen luonteensa ansiosta Nopan kanssa touhutessa ei juuri tarvitse päätään maallisilla asioilla vaivata - kunhan vaan harja pysyy kädessä niin herran kanssa tulee oikein mainiosti toimeen. Taluttaessa saa olla toki olla tarkkana, sillä ystävällisestä luonteestaan huolimatta Noppaakin tammat kiinnostavat ja leidien läheisyydessä saattaa ori käyttäytyä tavallista riehakkaammin. Uteliaasta luonteestaan johtuen saattaa Noppa änkeää itsensä kurkkimaan karsinan yli jokaista karsinansa ohi kulkevaa ja kuuluupa sen tapoihin myös taskujen perusteellinen tutkinta mahdollisten herkkupaljoen varalta. Varustamisen aikana Noppa yleensä terästäytyy ja siitä huomaa kuinka menojalka alkaa jo vipattaa - sympaattisella itsehillinnällä ori onnistuu kuin onnistuukin tästäkin huolimatta käyttäytyä.

Noppa on ehdottomasti vahvimmillaan esteillä, mutta toki sen kanssa treenataan säännöllisesti myös kouluratsastusta. Helpoilla radoilla ori pärjää vähintäänkin yhtä hyvin kuin muut, mutta kyllä sen huomaa kun tehtävät alkavat mennä yli hilseen. Liian haastavissa hommissa Noppa hermostuu ja turhautuu, eikä se jaksaisi kovin montaa kertaa pakertaa samaa asiaa. Ori tarvitseekin uutta opetellessaan vaihtelevaa ja lyhyttä treeniä, joka sisältää myös runsaasti niitä onnistumisen iloja. Meidän ihana laikkumaha kun on vähän taipuvainen dramaattisuuteen jos asiat eivät suju toivotulla tavalla.

Esteitä Noppa hyppää sillä mentaliteetilla että joko mennään tai ei mennä ollenkaan! Joskus oikeaksi vauhtipedoksikin yltyvä Noppa on kyllä oikein mukava hypättävä, mutta välillä sen vauhdikas kaahotus kieltämättä vähän hirvittää ja tästä syystä se sopiikin vain kokeneille ratsastajille. Kun ori pysyy hyvin hallinnassa, sujuvat hypyt kevyesti ja mahtavan ilmavaran kera! Noppa on siitä hyvä ratsu esteille, ettei se hätkähdä erikoisemmistakaan viritelmistä, vaan liehuvat viirit tai räikeät värit eivät saa sitä korvaansakaan letkauttamaan.

Sukutiedot & jälkeläiset

Saracini Oak
hann, 171cm, trn
VIR MVA Ch, KTK-II
Silbers Scibio
hann, 174cm, m
KTK-II, VSN Ch
iii. Stark Cirion ERJ-I
hann, 173cm, m
iie. Joga Woods ERJ-II
hann, 168cm, rn
Dawnlit Sea AIR
hann, 168cm, trn
VIR MVA Ch, KTK-I, ERJ-I, HANN-II
iei. Die Another Day xx Ch, KTK-II, ERJ-II
xx, 169cm, mrn
iee. Viola Fade AIR
hann, 169cm, rn
M.B. Lemonetta
fwb, 167cm, rn sb
Lemon Trio PB
fwb, 166cm, rnkrj
eii. Cassini SWA ERJ-II
hann, 167cm, rnkm
eie. Yellow Label PB
fwb, 165cm, rnkrj
Trish Wish RS
xx, 172cm, rn sb
eei. WPE Third Wish
xx, 167cm, rn
eee. S Settin The Mood
xx, 173cm, mkrj
Neljäs sukupolvi
iiii. The Art Of War
iiie. VIR MVA Ch High Charity
iiei. Jogo HANN-II, YLA2, ERJ-III
iiee. Garden Party
ieii. Action This Day xx
ieie. Go For It xx
ieei. Wiseau
ieee. Verona Fall
eiii. Casseus Impera*
eiie. R Volizzani*
eiei. Yellow Gold SWA xx*
eiee. Gothica PB* KTK-II, ERJ-I
eeii. Thunerkat
eeie. Wustenblume
eeei. S Curiositykilledthecat
eeee. Hopeless Romantic
*eiii. Casseus Impera
eiii. Kräftig
eiie. R.M. Suprelle KRJ-III
eiiei. Suprimium
eiiee. Castagne KTK-III
*eiie. R Volizzani
eiiei. F Vollständig
eiieie. Donnerschwhal
eiieiei. Donnerhall
eiiee. E Carizzani
eiieei. Carismo
eiieee. F Shazzani
*eiei. Yellow Gold SWA xx
eieii. Through the Wire xx KTK-II
eieiii. Yellow Cab xx KTK-II, ERJ-II
eieiie. Venezzia xx ERJ-II
eieie. Polar Gold SWA xx
eieiei. Gold Bullion xx
eieiee. Polarfuchs xx ERJ-II
*eiee. Gothica PB
eieei. Titanite PB KTK-II, ERJ-I
eieeii. Targaryen KTK-II, ERJ-I, YLA1
eieeie. Takhisis ERJ-I
eieee. Groweira PB KTK-III, ERJ-I
eieeei. Grove GER KTK-II, ERJ-I, YLA2
eieeee. Taran De La ERJ-I, YLA2

Jälkeläiset

s. 1.12.2019 tamma Jellybean Unicorn Grr emä Diantha Jitterbug Ei saavutuksia
s. 2.9.2023 tamma I Scream Cream Grr emä Ce's Dream Creambeam Ei saavutuksia

Noppa on harkitusti käytettävissä jalostukseen.

Kilpailutulokset

Meriitit

Esteratsastusjaoksen laatuarvostelu 30.9.2020
Noppa palkittiin syyskuun tilaisuudessa ensimmäisellä
palkinnolla pistein 7 + 40 + 21 + 20 + 15 = 103p. ERJ-I

Kilpailutulokset : 44 sijoitusta ERJ

18.4.2019 Ratsastuskoulu Hallava 130 cm : 3/31
16.4.2019 Susiraja 140 cm : 1/23
17.4.2019 Susiraja 140 cm : 4/23
18.4.2019 Susiraja 140 cm : 2/23
20.4.2019 Susiraja 140 cm : 4/23
5.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 4/24
6.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 2/24
10.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 4/24
12.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 2/24
12.6.2019 Chowter Sporthorses 150 cm : 3/21
16.6.2019 Chowter Sporthorses 150 cm : 3/21
10.6.2019 Verwood 160 cm : 5/51
20.6.2019 Susiraja 140 cm : 5/27
24.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 5/30
24.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 5/30
29.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 2/30
29.6.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 4/30
9.6.2019 Nemora Estate 150 cm : 3/17
9.6.2019 Nemora Estate 160 cm : 2/15
6.7.2019 Gestüt Helmwald 140 cm : 3/28
9.7.2019 Domenica Estate 140 cm : 4/25
10.7.2019 Domenica Estate 140 cm : 4/25
22.5.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 1/30
23.5.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 5/30
28.5.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 1/30
30.5.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 3/30
29.5.2019 Verwood 140 cm : 2/16
13.6.2019 Verwood 160 cm : 6/51
14.6.2019 Verwood 160 cm : 2/51
17.6.2019 Verwood 160 cm : 3/51
22.6.2019 Verwood 160 cm : 5/51
24.6.2019 Verwood 160 cm : 1/51
26.6.2019 Verwood 160 cm : 5/51
26.6.2019 Verwood 160 cm : 7/51
12.6.2019 Nemora Estate 150 cm : 3/17
22.7.2019 Mörkövaara 150 cm : 5/30
24.7.2019 Mörkövaara 160 cm : 1/30
27.7.2019 Mörkövaara 160 cm : 2/30
29.7.2019 Mörkövaara 150 cm : 5/30
30.7.2019 Mörkövaara 150 cm : 5/30
4.7.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 4/20
12.7.2019 Domenica Estate 140 cm : 4/25
13.7.2019 Domenica Estate 140 cm : 3/25
30.6.2019 Juksula 130 cm : 3/34

Nopan päiväkirja

26.2.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

Tänään käytiin vihdoin ja viimein hakemassa Mandelbackesta meille varattu nuori ori Santino. Orin muutto on kutkutellut takaraivossa ja viikkotolkulla, mutta ensin täytyi malttaa saattaa tallin remonteeraus loppuun. Mandelbackessa meidät otettiin aivan yhtä lämpimästi vastaan kuin edellisilläkin kerroilla; tilalla on aina ilo käydä ihastelemassa upeita ja persoonallisia hevosia. Santinon isäori, Saracini Oak, asuu omistajallaan Saksassa Gestüt Silbereichessä, mutta emätammaa pääsimme moikkailemaan jo toistamiseen. M.B. Lemonetta on kyllä hurjan nätti ja mukavaluonteinen tamma, jonka ominaisuuksia Santinokin toivottavasti tulee perimään! Ainakin tänään nuori oripoika onnistui olemaan oikein edukseen ja suostui kävelemään traileriinkin ilman sen kummempia temppuja. Kasvattajat jäivät pitelemään pihaan peukkuja kun kaasuteltiin jäistä hiekkatietä kohti kotia; Santino piti naamansa koko matkan ilmeisesti niin tiukasti kiinni herkullisessa heinäkasassa ettei se ehtinyt juurikaan valittaa matkan pituudesta. Useiden tuntien jälkeen kotipihassa vaappui sitten hyvin väsynyt kolmikko ja Santinokin käveli jo kernaasti uuteen karsinaansa yöpuulle. Saa nähdä mitä huominen tuo sitten tullessaan, mutta ainakin ori taitaa nukkua yönsä makoisasti!

10.3.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

Hauskan värinsä ansiosta Noppa-varsa on kyllä kerännyt itselleen jo melkoisen ihailijakunnan! Oripojan karsinan edessä seisoskelee melkein mihin vuorokaudenaikaan tahansa ihastelevia heppatyttöjä, jotka sysäävät orin suuhun herkkuja toisen perää. Noppa omaksui jo hiukan huonoja tapojakin herkkuja pyytäessään, mutta onneksi meillä tallilaiset on aika kilttejä ja herkkujen jako loppui siihen. Ollaan treenattu ihan vaan maastakäsin vierellä kulkemista ja totuteltu varusteisiinkin - Noppa kyllä on hurjan rohkea ja tasainen persoona, jonka kanssa uudetkin asiat näemmä tulee sisäistettyä vauhdilla!

7.4.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

Nopasta on tullut ihana nuori heppaherra, jonka kanssa on kiva harjoitella uusia juttuja! Tänään treenattiin liinassa ratsastajan kanssa hiukan eri askellajeja. Noppa kantaa itsensä jo ihan hyvin ikäänsä nähden, joskin työtä on vielä rutkasti jäljellä. Koulutustilanteet on syytä pitää lyhyinä ja vaihetevina, sillä oripoika tuppaa hermostumaan jos sillä ei aivan ole käryä mitä siltä odotetaan. Uuden oppiminen on siis ajoittain haastavaa, mutta kärsivällisyydellä ja positiivisella vahvistamisella Noppa on saanut paljon itseluottamusta ja niitä mukavia onnistumisen hetkiäkin! Tänään treenin päätteeksi Noppa otettiin pesupaikalle ja sen tahmaantuneet jouhet saivat kunnon pesun! Noppa ei koskaan ole erityisemmin välittänyt pesuista ja tälläkin kertaa se seisoi aloillaan naama nyränä. Onneksi ori on kuitenkin niin kohtelias ja hyvätapainen hoidokki, että sen voi aina luottaa pysyvän hienosti aloillaan ikävämmätkin toimenpiteet.

16.11.2019 Estevalmennus, valmentajana Jutta O. (Liia)

Pitkästä aikaa saavuin valmentamaan Krunebyn hevosia ja tänään ensimmäisenä eteen lykättiin hauskan värinen hevosori Noppa. Liia näytti selvästi olevan hyvin ihastunut oriin ja esitteli sitä kuin mitäkin kultakimpaletta - ja kyllähän oikein komea hevonen kyseessä olikin. Valmennuksen alettua kelailin mielessäni että "jaa, tässä sitä taas mennään". Nopalla oli sata lasissa heti alusta saakka ja Liialla työ ja tuska saada innosta soikeana hypähtelevä ori pidettyä aisoissa. Kunnon lämmittelyt vaan alle ja reilusti erilaisia siirtymisiä ja tehtäviä niin kyllä se siitä sitten alkoi vihdoin rullaamaan. Aloiteltiin ihan pelkillä puomi- ja kavalettiharjoituksilla kuultuani että Nopan kanssa on keskitytty lähinnä koulutreeniin viimeaikoina. Reilusti kisanneena ja hienosti koulutettuna ratsuna nämä harjoitteet olivat tietysti kaksikolla helppoja kuin mikä, mutta perusasioita kannattaa silti aina tasaisin väliajoin kahlata. Ensimmäiset esteet Noppa hyppäsi hienosti, vauhti nyt meinasi nousta välillä turhan kiihkeäksi mutta aina lopulta ori kuunteli ratsastajaansa - aina täytyi ilmeisesti kuitenkin saada hiukan kokeilla että josko nyt saisin vaan rynnätä kaikkien läpi täysillä. Radan koottuani jätettiin esteet sataankymmeneen ja hiukan sen alle, radassa korostuivat oikeat lähestymiset ja vauhdin säätely sekä tarkka valmistelu. Tarkkuutta vaativat radat eivät välttämättä olleet sitä Nopan ihan ominta alaa, mutta tästäkin huolimatta kaikki lähti rullaamaan odotettua paremmin. Yhtään pudotusta tai virhettä ei tullut ja kaksikko toisti radan uudestaan ja uudestaan yhtä hienosti. Nostettiin esteet orin omalle tasolle ja tällöin alkoi jo näkyä yritystä ja hikikarpaloita ratsastajan otsalla, mutta yhä edelleen radat sujuivat oikein hienosti. Varmasti kaksikko tulee pärjäämään hienosti keväällä kun orin olisi määrä alkaa kisauraansa lopettelemaan viimeisten kisojen myötä. Ainakin jos vauhdin määrä ei tästä enää ihan huomattavasti ainakaan lisäänny!

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Kruneby 2019. Taustakuvan Emilie Cotterill (CC BY-NC 2.0)
Otsikkokuvien © kuvaaja ei halua nimeään julki