Militarybarbie

I'm a Barbie girl in the Barbie world

Militarybarbie "Barbi"
VH15-031-0170

Suomenpuoliverinen, tamma (169cm, rn km)
Syntynyt Suomessa 10.1.2015, 10-vuotias
Kasvattaja mibula VRL-12882
Omistaja Liia VRL-11284, Kruneby

Koulupainotus, Grand Prix

Barbi. Tammasta kertoessa tekisi mieli vain huokaista syvään ja heittää hanskat tiskiin saman tien. Meidän yhteinen taival alkoi huhtikuussa 2020, kun tamma vaihtui sievoiseen summaan kahisevaa. Barbi oli kisannut jo muutaman startin Garnd Prix -tasolla ja saanut yhden luokkavoitonkin, joten mistään ihan keltanokasta ei ollut kyse. Suvullisesti todella kiva suomitamma sopi meidän jalostussuunnitelmiin kuin nyrkki silmään ja kaupat tehtiin suu hymyssä! Barbin muuttopäivä sujui ilman pienintäkään ongelmaa, mutta siitä seurannut viikko säilyy varmasti ikiuistoisena koettelemuksena kaikkien tallilaisten mielessä. Ainakin ymmärrettiin kantapään kautta, että Barbi käyttäytyy etenkin tylsistyessään kuin mikäkin pahainen villikko.

Isoin haaste Barbin kanssa toimiessa on ehkä se, ettei milloinkaan voi tietää mitä päivä tuo tullessaan. Toisena päivänä Barbi on kiltti ja kuuliainen, toisena se on jo karannut tarhasta vieden muutkin hevoset mukanaan. Tamman kuvailu tietyin adjektiivein on lähes mahdotonta, mutta kyllä se ainakin tarpeeksi kovaa auktoriteettia kunnioittaa jopa niinä vallattomina päivinä. Taluttaessa Barbi on melkoinen töhö jos muita hevosia ei ole mukana; kummituksia on jokaisen nurkan takana ja kaikki on yhtä jännittävää kuin pikkuvarsana.

Karsina on Barbin koti ja se toivottaa kaikki avosylin tervetulleeksi kunhan saa ensin nuuhkia vieraat läpikotaisin. Tutut ihmiset saavat tammalta innokkaan ja lämpimän hörähdyksen toivottamaan tervetulleeksi sen matalaan majaan. Karsinassa Barbi käyttätyy lähes aina moitteetta ja niinhän sen kannattaakin, sillä tamma nauttii harjauksesta yli kaiken! Varustaessa Barbista voi jo huomata pientä intoilua tulevaa treeniä kohtaan, mutta se malttaa silti hienosti olla aloillaan ja antaa hoitajan tehdä asiansa loppuun.

Barbin meille muuttaessa, oli minulla ja Pajulla tapana viedä sitä säännöllisesti hyppäämään irtona. Barbi tuntui rakastavan hyppäämistä ja suorittikin esteet kuin mikäkin oman elämänsä Milton. Kasvattajan varoitteluista huolimatta saatiin päähämme loistava idea; kun tamma kerran noin hyppää niin miksei otettaisi sitä mukaan estetunnille! Kyseinen koettelemus jäi viimeiseksi laatuaan, sillä Barbin vähäisetkin hyppääjäntaidot katoavat siinä silmänräpäyksessä kun ratsastaja on kavunnut selkään. Tästä syystä ollaan pitäydytty edelleen siinä turvallisemmassa vaihtoehdossa eli irtohypytyksessä.

Koulukentille Barbi ei ole perinyt isänsä tahmaisuutta, vaan tamma on aivan hurmaava ratsastettava! Barbi liikkuu sirosti ja kevyesti eteen, se on halukas ja motivoitunut työskentelemään erilaistenkin ratsastajien kanssa ja puhkuu intoa kaikkina päivinä! Toki tuulisella säällä on syytä suunnata suosiolla kentän sijasta maneesiin, sillä havisevat oksat saattavat häiritä tamman keskittymistä. Kisapaikoilla Barbi käyttäytyy yleensä melko rauhallisesti ja leppoisasti alkujännityksestä toivuttuaan. Toki käsittelijän rauhallinen olemus on kaiken a ja o, eikä Barbiltakaan voi odottaa ihmeitä mikäli käsittelijä on hermoromahduksen partaalla.

Sukutiedot & jälkeläiset

Expendable Meatshield Vegas
fwb, 170cm, km
KRJ-I, YLA2
Blueblood
fwb, 171cm, m
KRJ-I
iii. Bloodsucker of Romulus
iie. MST Royality
KRJ-I, YLA2
Brouillard's Royal Medalla
fwb, 163cm, m
iei. Metsähaan Paranormal Activity
Ch & KTK-II
iee. VNL Max Factor
ERJ-I
Niagara Inc
fwb, 163cm, rn
KRJ-III
Rhubarb Solo
fwb, 162cm, rt
KRJ-I, YLA2
eii. C'Finland '86
eie. Yamelia BE
KRJ-I
Marilyn Vegas
fwb, 163cm, trn
Ch, KTK-III, YLA2
eei. Cacklestump Vegas
VIP MVA Fn, KTK-I, KRJ-II
eee. Amarn Merolyn

isälinja: Expendable Meatshield Vegas - Blueblood - Bloodsucker of Romulus - Suhina's Garanco - Nectar's Ganesco - WW Gremando - Gregorian (6)
emälinja: Niagara Inc - Marilyn vegas - Amarn Merolyn - Olympia Z - Esta Octavia (5)

Jälkeläiset

s. 1.11.2020 ori Krunebys Barbary Coast orista Steampunk Deil Vegas Ei saavutuksia
s. 27.9.2023 tamma Krunebys Midori Sour orista Gran Turismo XII Ei saavutuksia

Barbi on rajoitetusti käytettävissä jalostukseen.

Kilpailutulokset

Meriitit

Ei vielä tuloksia laatuarvosteluissa.



Kilpailutulokset : 44 sijoitusta KRJ

1.8.2015 KRJ Carbon Sporthorses Grand Prix : 1/39
29.7.2015 KRJ Carbon Sporthorses Grand Prix : 5/39
29.7.2015 KRJ Carbon Sporthorses Grand Prix : 3/39
27.7.2015 KRJ Carbon Sporthorses Grand Prix : 5/39
21.5.2020 KRJ Delmenhorst Grand Prix : 1/25
23.5.2020 KRJ Delmenhorst Grand Prix : 3/25
23.5.2020 KRJ Delmenhorst Grand Prix : 1/25
28.5.2020 KRJ Delmenhorst Grand Prix : 1/25
2.6.2020 KRJ Chowter Grand Prix : 5/33
4.6.2020 KRJ Chowter Grand Prix : 2/33
14.6.2020 KRJ Chowter Grand Prix : 2/33
15.6.2020 KRJ Chowter Grand Prix : 5/33
18.6.2020 KRJ Chowter Grand Prix : 5/33
2.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 3/30
3.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 2/30
7.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 3/30
16.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 2/30
19.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 5/30
20.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 4/30
24.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 1/30
24.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 5/30
25.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 2/30
26.7.2015 KRJ Carbon Sporthorses Grand Prix : 2/39
5.3.2015 KRJ Spiderwick Grand Prix : 6/40
7.3.2015 KRJ Spiderwick Grand Prix : 2/40
22.5.2020 KRJ Susiraja Grand Prix : 1/30
29.5.2020 KRJ Susiraja Grand Prix : 3/30
1.6.2020 KRJ Susiraja Grand Prix : 3/30
22.5.2020 KRJ Lallybroch Grand Prix : 5/30
25.5.2020 KRJ Lallybroch Grand Prix : 2/30
19.6.2020 KRJ Chowter Grand Prix : 2/33
22.5.2020 KRJ Riordan Intermediate II : 6/47
25.5.2020 KRJ Riordan Intermediate II : 3/47
5.6.2020 KRJ Riordan Intermediate II : 1/47
6.6.2020 KRJ Riordan Intermediate II : 5/47
26.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 1/30
28.7.2020 KRJ KK Lupin Prix St. Georges : 2/30
23.7.2020 KRJ Hiivurin Intermediate II : 2/33
24.7.2020 KRJ Hiivurin Intermediate II : 4/33
29.7.2020 KRJ Hiivurin Intermediate II : 1/33
10.7.2020 KRJ Tiiron ratsutalli Grand Prix : 1/29
11.7.2020 KRJ Tiiron ratsutalli Grand Prix : 5/29
13.7.2020 KRJ Tiiron ratsutalli Grand Prix : 2/29
16.7.2020 KRJ Tiiron ratsutalli Grand Prix : 2/29

Barbin päiväkirja

24.4.2020 : Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

Onneksi olen tänä keväänä harrastanut ihan luvallista ja todelliseen tarpeeseen tulevaa hevosshoppailua, sillä jälleen löytyi kaksi niin isoa helmeä ettei mitään rajaa! Militarybarbie on vähintäänkin omanlaisellaan nimellä paiskattu kaunis suomenpuoliveritamma, joka on suvultaan kyllä niin kutkutteleva tapaus että tarjouksen tekoa en jarrutellut hetkeäkään! Tamman kanssa samaan aikaan myynnissä oli myös trakehnerori Blue Camouflage, joka sekin oli lopulta aivan pakko saada mukaan pakettiin. Ja onneksemme kumpikin heppa saatiinkin ihan luvan kanssa käydä Krunebyhyn hakemassa. Sievoinen summa vaihtoi omistajaa ja vaikka lompakko onkin nyt huomattavasti kevyempi, niin omat onnellisuuskäyrät sitä vastoin taas ovat huimassa nousussa. Hevoset majailivat Suomessa, joten ihan älytöntä matkaa ei niiden perässä tarvinnut ajella. Kaksikko käyttäytyikin lähes moitteetta matkan ajan ja kaikki tuntui sujuvan ihan poikkeuksellisen hyvin. Kotona Krunebyssä purettiin kaksikko tallipihalle ja Barbi jäi tutkailemaan kiinnostuneena uutta ympäristöään, kun taas Camouflage töhötti ympäriinsä pää korkealla ja sieraimet suurina. Barbin mielestä uusi koti vaikutti ihan miellyttävältä ja omassa karsinassaankin tamma nuuhkutti hetken ympäriinsä ennen kuin laski päänsä tyytyväisenä heinäkasaan. Tamma todennäköisesti kuvitteli vain olevansa kisamatkalla ja palaavansa pian taas vanhaan kotiinsa. No, mielenkiinnolla jäädään odottelemaan miten hevosten muutto ja kotiutuminen tässä lopulta ottaa sitten sujuakseen - ja suurella innolla odotetaan myös että päästään jatkamaan hevosten tauolle jäänyttä kisauraa jossain vaiheessa!


Kaikki Barbin varusteet on hankittu Equestrian PRO-varustekaupasta.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Kruneby 2019. Taustakuvan Emilie Cotterill (CC BY-NC 2.0)
Otsikkokuvien © kuvaaja ei halua nimeään julki