Nasrullah

Hey girl, feel my sweater. Know what it's made of?
-Boyfriend material.

Vahtasin silmät selällään edessäni mellastavaa tulenpunaista oria. Vannoutuneena poni-ihmisenä vierastan edelleen jättimäisiä ja kovatahtoisia puoliverisiä ja tämä uusin tulokas näytti olevan juuri kaikkea sitä mitä siltä en olisi toivonut. Kirosin mielessäni meidän hevosvälittäjän ja tallimestarin joka oli vielä yllyttänyt että "otaotaota, siinä vasta hieno hevonen" palkintoruusukkeiden kuvat silmissä kiiluen. Hevonen edessäni viuhtoi ja poukkoili ja huusi niin että tärykalvot olivat hajota. Paju ei ollut uskaltanut tulla edes tallipihalle asti vaan kurkki kauhuissaan satulahuoneen ikkunasta pihalla käynnissä olevaa esitystä. Sitten se pahuksen hevosvalittäjä kaivoi taskustaan porkkanan ja tarjosi sitä orille. Herkku katosi hetkessä parempiin suihin ja yhtäkkiä kaikki oli ohi. Pihapiiriin laskeutui autuas hiljaisuus ja ori painoi päänsä alas taluttajansa takinliepeisiin tutkiakseen mistä moista herkkua voisi löytää lisää. Tuijotin ja mietin että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu.

KTK-III & KRJ-I

Nasrullah "Rulla"
VH17-011-0296

Hannover, ori (172cm, rautias)
Syntynyt Saksassa 13.5.2017, 16-vuotias
Kasvattaja Karleen Sitzmann
Omistaja Liia VRL-11284, Kruneby

Koulupainotteinen, Grand Prix

Dramaattisesta ensikohtaamisesta huolimatta Rulla on osoittautunut ihan järkeväksi hevoseksi. Tai ei ehkä sanan varsinaisessa muodossa ihan järkeväksi, sillä logiikkaa ei orin touhuissa kyllä ole nimeksikään, mutta käsittelykelpoinen ja ystävällinen se kyllä on. Hetkittäin Rulla on kuin mikäkin säntäilevä ja poukkoileva villieläinlauma, mutta orin saa äärettömän helposti kuriin joko lahjonnalla tai vain tuimalla käskyllä. Käskyjä herra ei kyllä ota vastaan ihan keneltä tahansa, mutta tutut ihmiset se ottaa vakavissaan. Ehkä sitä pelottaa että liiallisella pelleilyllä jäävät palkintoporkkanat haaveeksi.

Koska Rulla osaa olla ori jättimäisen suurella O-kirjaimella, täytyy tammojen lähettyvillä käsittelijän olla skarppina ja jatkuvassa valmiudessa. Maastakäsin Rulla voi olla melkoisen haastava käsiteltävä kun se pistää kunnon flirtin pystyyn, mutta töissä ollessaan ori osaa suhtautua jopa neitiväkeen ihailtavalla viileydellä. Ystävällisenä hevosena Rulla pitää ihmisistä ja sen käsittely hoitotilanteissa sujuu aina oikein mallikkaasti.

Esteratsua Rullasta ei saisi kyllä tekemälläkään ja sen hyppysuoritukset muistuttavat lähinnä kömpelön kamelin jättimäisiä harppauksia kuin hyppyjä. Välillä kotona treenataan toki esteitäkin ihan harjoituksen ja hyvin vuoksi, mutta mahdollisimman simppeleillä ja helpoilla radoilla. Innokkuuden puutteeseen Rullan esteura ei kyllä ainakaan tyssää sillä vauhtia (ja vaarallisia tilanteita) ori tarjoaa ratsastajalleen aimoannoksina.

Onneksi Rullakin pääsee jossain todistamaan omaa rautaista osaamistaan; nimittäin koulukentillä ori on ehdottomasti oman elämänsä tähti! Rulla tietää oman loistokkuutensa ja odottaa ratsastajaltaankin vähintään yhtä rautaista suoritusta. Jos selkään hyppää omien vakkariratsastajien sijasta joku hiukan kokemattomampi henkilö, kieltäytyy ori leikistä kokonaan. Pehmeällä kädellä, rauhallisin ja varmoin ottein ratsastettuna sekä selkein avuin Rulla toimii kaikkein parhaiten. Ori työskentelee yhtälailla vahvasti kaikissa askellajeissa evätkä sitä vaikeammatkaan liikkeet juuri hetkauta; Rulla vain tekee kaiken mitä pyydetään varmalla ja terävällä otteellaan.

Sukutiedot & jälkeläiset

Midnight Express
hann, 173cm, rt
Night Stalker
hann, 173cm, trn
iii. Quickstep
iie. Daisy
October Wind
hann, 169cm, m
iei. Redwood
iee. Simply Magestic
Amaretto
hann, 167cm, prt
Expresso
hann, 165cm, prt
eii. Applejack
eie. Pippa
Dayspring
hann, 170cm, rn
eei. Thunderhead
eee. Belladonte

ISÄ hannoverinhevosori Midnight Express on rautias, raamikas kouluratsu, jolta Rulla on perinyt leijonanosan ulkonäöstään. Kotimaassaan Saksassa ori on varsin tuttu näky koulukisoissa, eivätkä näyttelykehätkään orille mitään tuntematonta aluetta ole. Luonteeltaan Ex on reipas ja energinen, todella fiksu hevonen, joka tekee työnsä aina kunnialla loppuun. Orilla on yhteensä kolme jälkeläistä, mutta määrä lisääntynee orin päästessä kisaeläkkeelle. Ratsuna Ex on parhaimmillaan päästessään esittelemään koreita askeleitaan ja ryhdikästä olemustaan - ori venyy ja taipuu mitä vaativimpiin liikkeisiin ja suorittaa ne rautaisella kärsivällisyydellä.

II Night Stalker kisasi nuoruudessaan omistajansa yllätykseksi kouluratojen lisäksi lopulta myös esteillä. Stalker oli oikein potentiaalinen ratsu moneen, eikä se jäänyt hevoskasvattajiltakaan huomaamatta. Orille syntyi yhteensä kaksikymmentä jälkeläistä ennen sen siirtymistä pois jalostuskäytöstä. Useat Stalkerin jälkeläisistä ovat kisanneet koulussa tai esteillä, mutta muutama on pestattuna myös ratsastuskouluihin hyvän luonteen ansiosta. Stalker itse oli luonteeltaan todella rauhallinen ja hyväntuulinen sekä luotettava hevonen. Ratsuna hiukan vaativampi, mutta kokeneen kuskin kanssa menestystä tuli takuulla! Ori menehtyi lopulta vanhuuden tuomiin vaivoihin ollessaan peräti 28-vuotias.
IE October Wind muistuttaa suuresti mustaa emätammaansa Simply Magesticia niin ulkonäkönsä kuin luonteensa puolesta. Windy on tutulle käsittelijälle oikein mukava ja toimiva urheiluhevonen, mutta varsin herkkänä persoonana se takuulla testaa kaikki uudet ihmiset. Myös melko ailahtelevaisen luonteen omaava tamma, jonka kanssa ei aina pääse välttämättä ihan kaikkein vähimmällä vaivalla. Windy kisasi kouluratsuna pitkän uran ja on nyt jalostuskäytössä muutaman varsan verran. Midnight Express on tamman ensimmäinen jälkeläinen ja lunastanut täysin kaikki odotukset!

EMÄ Amaretto on yksi omistajansa ensimmäisiä kasvettaja ja tästä syystä sitä onkin tupattu varsasta lähtien lellimään aika paljon. Punarautias, rakenteeltaan hyvin siro tamma on perusluonteeltaan kiltti ja yhteistyönhaluinen, mutta todella vahvatahtoinen. Jos asiat eivät mene tamman mielen mukaan joutuu hevosen kanssa ainakin vääntämään. Rulla on tamman ensimmäinen jälkeläinen ja sen siirtymistä kisakentille onkin odotettu suurella mielenkiinnolla. Amaretto itse on kilpaillut todella vakuuttavasti kouluratsastuksen saralla ja sen odotetaan periyttävän upeita ominaisuuksiaan myös jälkeläisilleen. Tamma on suunniteltu astutettavan vielä ainakin kahdella orilla ennen eläkettään.

EI Expresson isä, Applejack, oli yksi aikansa tunnetuimpia kenttäratsuja. Vahvasti isänsä kavionjäljissä kulkenut Expressokin kisasi uraansa lähinnä kenttäkisoissa, mutta toki näyttävää oria nähtiin paljon myös näyttelykehässä. Ratsuna reipas ja energinen ori, jonka vahvuuksia olivat ehdottomasti hyvä keskittymiskyky, motivaatio, sekä kestävyys. Expresso on kisauransa jälkeen ollut jalostuskäytössä melko harkitusti, mutta sen kaikki jälkeläiset ovat olleet potentiaalisia kisaratsuja - osa on nähty myös kenttäkisoissa. Nykyään Expresso viettää jo eläkepäiviä, mutta orin kovapäinen ja hyvin itsetietoinen luonne eivät ole vanhemmiten ainakaan hellittäneet!
EE Dayspring ei varsinaisesti koskaan päässyt kunnolla aloittamaan kisauraansa, vaan melko herkän ja hermostuneen tamman katsottiin olevan paremminkin hyvä siitostamma upean sukunsa ansiosta. Koska tamma ei luonteellaan päässyt välttämättä loistamaan parhaiden joukossa, pyrittiin sen orivalinnat melko tarkasti miettimään. Expresso ei välttämättä ollut viisain valinta heti ensimmäisen varsan isäksi, mutta seuraavat orit seulottiin tarkasti luonteen puolesta. Day pyöri säännöllisesti näyttelyissä niistä kummoisempaa menestystä koskaan saamatta, mutta se oli silti omistajalleen hyvä ja tärkeä siitostamma aikanaa.

Jälkeläiset

s. 8.1.2018 tamma Noria tammasta Purrloin Athena Ei saavutuksia
s. 16.3.2019 ori Kruunun Nosferatu tammasta La Feuilleraie KTK-II
s. 28.2.2020 tamma Grand Nagini tammasta Thorunn Mini Cookie Ei saavutuksia

Nasrullah on harkitusti käytettävissä jalostukseen.

Kilpailutulokset

Meriitit

Laatuarvostelutilaisuudet sekä kantakirjaustiedot
30.12.2018 Virtuaalisen Hevoskantakirjan tilaisuudessa kolmas palkinto KTK-III (68p.)
30.11.2020 Kouluratsastusjaoksen tilaisuudessa ensimmäinen palkinto KRJ-I (103p.)

KRJ Champions 2018
26.10.2018 Harmaatuulen Oriasema Helppo A:4 2009 (KRJ Champion) : 8/75

Näyttelymenestys
31.12.2018 NJ Beaumont : irtoSERT (pt. Jannica)
3.5.2020 NJ Rivia & Skellige : irtoSERT (pt. alaera)

Kilpailutulokset : 56 sijoitusta KRJ

27.11.2017 KRJ Heidseck Grand Prix - 02/26
02.12.2017 KRJ Heidseck Grand Prix - 03/26
03.12.2017 KRJ Heidseck Grand Prix - 03/30
07.12.2017 KRJ Heidseck Grand Prix - 03/30
23.12.2017 KRJ Rêve de Haussea Grand Prix - 03/30
12.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 03/30
20.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 05/30
20.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 04/30
24.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 02/30
01.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 02/30
27.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 05/37
02.01.2018 KRJ Hymni Grand Prix - 01/30
04.01.2018 KRJ Hymni Grand Prix - 05/30
07.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 5/30
07.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 5/30
08.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 4/30
08.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 3/30
09.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 1/30
11.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 2/30
16.01.2018 KRJ Mörkövaara Grand Prix - 2/30
20.01.2018 KRJ Mörkövaara Grand Prix - 1/30
23.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 5/30
25.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 4/30
08.01.2018 KRJ Duán Stable Grand Prix - 5/30
11.01.2018 KRJ Duán Stable Grand Prix - 4/30
11.01.2018 KRJ Duán Stable Grand Prix - 2/30
12.01.2018 KRJ Duán Stable Grand Prix - 4/30
21.12.2017 KRJ Helmwald Grand Prix - 1/30
01.01.2018 KRJ Helmwald Grand Prix - 03/30
15.01.2018 KRJ Helmwald Grand Prix - 04/30
16.01.2018 KRJ Helmwald Grand Prix - 05/30
18.01.2018 KRJ Helmwald Grand Prix - 02/30
09.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 04/30
11.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 01/30
24.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 05/30
26.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 01/30
04.01.2018 KRJ Hymni Grand Prix - 04/30
12.01.2018 KRJ Hymni Grand Prix - 05/30
17.01.2018 KRJ Hymni Grand Prix - 05/30
20.01.2018 KRJ Hymni Grand Prix - 02/30
12.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 1/30
29.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 1/36
31.12.2017 KRJ Team J&K Grand Prix - 2/36
01.01.2018 KRJ Team J&K Grand Prix - 3/36
12.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 1/30
14.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 1/30
27.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 1/30
31.01.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 1/30
03.02.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 3/30
08.02.2018 KRJ Armont Stud Grand Prix - 2/30
21.01.2018 KRJ Colosseum Grand Prix - 5/30
22.01.2018 KRJ Colosseum Grand Prix - 3/30
29.01.2018 KRJ Colosseum Grand Prix - 5/30
29.01.2018 KRJ Colosseum Grand Prix - 5/30
24.12.2017 KRJ Helmwald Grand Prix - 3/30
24.12.2017 KRJ Helmwald Grand Prix - 5/30

Rullan päiväkirja

30.11.2017 : Päiväkirjamerkintä, Liia

Onneksi aina välillä puoliveristenkin suhteen nappaa ja sopivia hevosia saadaan talliin ihan yllättäenkin. Tällä kertaa silmiini osui myynti-ilmoitus hannoverorista nimeltä Nasrullah, mukavasta koulusuvusta polveutuva ori, jonka ykköspuuhaa tuntuu olevan rapsutusten kerjääminen. Ori on luonteeltaan todella seurallinen ja melko sopuisa kaveri jonka kanssa pärjää topakoin ottein ja itsevarmalla asenteella. Orimaisen kokeileva persoona siis kyseessä, etenkin tuntemattomia ihmisiä Nasrullah tykkää haastaa, mutta orin saa helposti kuulolle ja rauhoittumaan tiukan käskyn tai mehukkaan porkkanapalan kera eikä turhia jännitteitä ole juurikaan vielä syntynyt. Alkuunsa Paju uhkaili ettei "Hän ainakaan meinaa koskea oriin pitkällä tikullakaan" mutta kyllä Pjaukin on alkanut jo lämmetä meidän uudelle jättiläiselle niissä määrin että suostuu jo sentään silittämään oria. Eiköhän näidenkin kahden välille vielä rauha synny kunhan Pajukin ymmärtää että sisimmässään Nasrullah on ihan lungi tyyppi!

8.2.2018 : Kouluvalmennus, Liia

Tänään valmentauduimme Rullan ja Vienan kanssa ja kuten arvata saattoi, joutui orin selässä uusi ratsastaja varsin koville ennen valmennuksen alkuakaan. Rulla oli hyvin energisellä tuulella ja alkuverkoilla sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään muu kuin pitkin kenttää kaula pitkällä juokseminen. Aluksi keskityimme ratsastajan apujen eleettömyyteen ja ylipäätään apujen läpi viemiseen. Teimme runsaasti ympyröitä ja kiemuraratoja käynnissä ja ravissa ja pikkuhiljaa Rullakin alkoi lämmetä työnteolle. Kaksikko pelasi ihan hyvin yhteen, joten treenasimme pitkillä sivuilla siirtymisiä peruutuksesta raviin ja lyhyillä sivuilla keskikäyntiä. Keskikäynti ei koskaan ole ollut ongelmana Rullalle, kuten ei nytkään, mutta tapojensa mukaan orin täytyy valmennuksen aikana vängätä vastaan ainakin yhdessä asiassa ja tänään se oli ehdottomasti peruutus. Ori koetti viskoa päätään ja möngertää kummallisesti ulos uralta, eikä raviin siirtyminenkään onnistunut kovin hallitusti ja kauniisti, vaan vauhtia oli aivan liian runsaasti. Vienaa lähinnä huvitti Rullan temppuilu, mutta huomatessaan ratsastajansa huvituksen Rulla vänkäsi vastaan kaksinkerroin pahemmin ja Vienankin täytyi ottaa tehtävä jo tosissaan. Lopulta siirtyminen sujui virheettömästi ja peruuttaminenkin sujui kuten pitikin. Seuraavaksi treenasimme vastalaukkaa kiemurauralla. Rullalla oli niin kovat menohalut, että annoimme oriin laukata vapaasti muutaman kierroksen ennen kiemurauralle siirtymistä ja Rulla malttoikin keskittyä tehtävään odotettua paremmin. Laukka pysyi hyvässä temmossa ja poni kuunteli ratsastajaa moitteettomasti. Onnistumisesta riemastuneina päätimme jättää suuremmat treenailut sikseen ja kaksikko sai lopetella omaan tahtiinsa.

16.2.2018 : Kouluvalmennus, Liia

Valmennus-syyniin pääsi tänään oriherramme Rulla. Rautias jättiheppa tuhahti heti maneesiin tullessaan kun se huomasi minut kentän keskellä, mutta onneksi selässä oli tällä kertaa tuttu henkilö eli meidän tallityöntekijä Minttu. Alkutunti meni osittain ihan hyvässä lämmittelyvireessä, osin taas hiukan vastaan vängätessä. Kun kaksikko oli lämpännyt aikansa Rulla kuunteli jo ratsastajaansa ja kaikki sujui muutenkin aivan mallikkaasti. Alkuverkoilla teimme paljon pysähdyksiä, siirtymisiä, ympyröitä ja voltteja ja pyrimme kaikin mahdollisin tavoin pitämään herran kiireisenä. Pikkuhiljaa Rullakin alkoi hiukan myöntyä päivän treeneille, joten saatoimme alkaa hioa avo- ja sulkutaivutuksia. Harjoitus alkoi hyvin, ori oli hienosti kuulolla ja avot menivät kaikinpuolin nappiin! Sulkujen kanssa Rullalla ja ratsastajalla oli aluksi hiukan erimielisyyksiä ja ori vänkäsi ihan omaksi huvikseen vastaan, vaikka se tasan tarkkaan tiesikin mitä siltä odotettiin. Lopulta herra saattoi antaa periksi ja näytti varsin komeita sulkutaivutuksia. Laukkatyöskentelyssä keksityimme temponvaihteluihin ja näihin tehtäviin Rullakin lähti huomattavasti suuremmalla innolla mukaan ja tehtävä sujuikin yllättävän hyvin ottaen huomioon aiemmat kiukuttelut ja kuhnailut. Lyhyet sivut pyysin ratsukkoa kulkemaan kootussa laukassa ja pidemmillä taas pidennettyä laukkaa. Harjoituksen edetessä lisäsimme päätyihin vielä voltit. Rulla käyttäytyi aivan moitteettomasti ja se näkyi välittömästi suorituksessa; ori liikkui kauniisti ja vaivattomasti eteen, polki hyvin alleen ja kuunteli ratsastajan apuja tarkasti. Ratsukon menoa oli mukava seurata ja hyvin ylpeä heistä saankin olla! Rulla on kyllä mainio nuori hevonen, josta kuoriutuu varmasti vielä upea kouluratsu!

16.3.2019 : Päiväkirjamerkintä, Liia

Rullasta on haaveiltu jo pitkään varsaa meille kotiin jääväksi ja tänään vihdoin kyseinen pikkuvarsa sitten syntyi! Tammaksi valikoitui Kronbackan upea Lilli, joka on menestynyt niin koulukentillä kuin näyttelyissäkin erinomaisesti. Assi soitti meille aamuvarhain iloisen puhelun, jossa kertoi rautiaasta isokokoisesta orivarsasta ja onneksemme lisäsi vielä loppuun että kaikki oli mennyt paremmin kuin hyvin! Lähdettiin tietysti heti aamutallin ja hommien jälkeen ajelemaan varsaa katsomaan ja täytyy kyllä todeta että Rulla saa olla todella ylpeä isäpappa! Rullan kisaurakin on saatu jo päätökseen ja se kävi nappaamassa sijoituksen myös KRJ Champions-kilpailuissa vuonna 2018. Kantakirjassakin Rulla kävi pyörimässä muutama kuukausi sitten ja ori on kyllä kaiken kaikkiaan jo nyt ylittänyt kaikki sille asetetut odotukset. Vielä olisi edessä laatuarvostelut joskus tulevaisuudessa, mutta niitä ei vielä tohdi kiirehtiä.

3.5.2020 : Päiväkirjamerkintä, Liia

Tänään eläkeläisoreja vietiin osaa jo omille laitumilleen ja täytyy taas todeta että harva meidän oreista vanhemmiten ainakaan pääsee viisastumaan. Rulla tiesi jo aamulla että jotain tapahtuu ja käyttäytyi kuin mikäkin ruutitynnyri koko päivän. Vietiin ori ensimmäisenä laitumelle ja siellä se pinkoi pitkin aidan viertä ja piti poissa olemattomat tunkeilijat. No, hyvä että Rulla pitää ainakin kunnostaan huolta mutta huutamisellaan se hermostutti muutkin hevoset ja koko päivä oli melkoista kaaosta. Illalla sai kyllä huokaista helpotuksesta kun kaikki hevoset olivat pysyneet käsissä ja aidoissa, eikä kenellekään ollut sattunut mitään. Voiko vielä vaihtaa alaa johonkin vähemmän raivostuttavaan? Tai voiko orit ulkoistaa jonkun muun riesoiksi?


Kaikki Rullan varusteet on hankittu Equestrian PRO-varusteliikkeestä.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Kruneby 2019. Taustakuvan Emilie Cotterill (CC BY-NC 2.0)
Otsikkokuvien © kuvaaja ei halua nimeään julki