Sabeen Snilli

Bea muutti meille heinäkuun helteisimpään aikaan. Tarhassa norkoilevat hevoset nuokkuivat varjossa ja jopa tuittupäisimmät orimme Jästi ja Benji tyytyivät pelkkään oleiluun. Tallimestarimme oli oikeastaan se, joka Beasta meille ensimmäisenä vinkkasi. Miehen myyntipuheena kuului historiallisen monisanainen sepustus siitä, kuinka Bea oli upeasukuinen esteratsu, ei liian häslä muttei mikään tylsä luppakorvakaan. Alkuunsa sivuutin tallimestarimme myyntipuheet, mutta niiden aina vain jatkuessa ja jatkuessa, oli Beaa lopulta pakko käydä katsomassa. Ja hyvä että käytiin!

KTK-III & ERJ-I

Sabeen Snilli "Bea"
VH15-011-0032

Hannover, tamma (171cm, ruunikonkimo)
Syntynyt Suomessa 18.1.2015, 15-vuotias
Kasvattaja Snilli
Omistaja Liia VRL-11284, Kruneby

Estepainotus, re 160cm

Bea aiheutti ensialkuun jännitystä ja perhosia vatsassa; suurikokoinen kimo vaikutti niin asialliselta ja vakavalta, etten oikein tiennyt mitä sen päässä pyöri. Pikkuhiljaa tutustuessamme Beasta paljastui kokonaan toinen puoli ja tamma osoittautui ihanan lempeäksi ja seuralliseksi persoonaksi. Tuntemattomien ihmisten seurassa tamma yhä käyttäytyy viileästi ja hiukan etäisesti, mutta silti aina kohteliaasti. Vaikka Bea onkin ystävällinen hevonen, saattaa sen kanssa tulla vastaan milloin mitäkin. Kerran taluttaessani Beaa talliin, seisahtui tamma tuijottamaan haikeasti kohti yhtä laitumistamme. Tamma seisoi hievahtamatta, kunnes yhtäkkiä se oli jo riuhtaissut itsensä irti ja ravasi kiusoitellen polvenkorkuisessa heinässä.

Kiusantekoon Bea on täysin itseoppinut, sillä tamman molemmat vanhemmat ovat aivan äärettömän lempeitä ja hyväkäytöksisiä hevosia. Kaikenlaisissa hoitotilanteissa tamma yleensä täysin esimerkillisesti. Se ei hätkähdä kengitystä tai eläinlääkärikäyntiä, antaa lastata itsensä moitteetta ja seisoo kaikessa rauhassa aloillaan varustamisen ajan. Värityksensä vuoksi Beassa riittää harjattavaa etenkin syksyllä ja keväällä, joten onneksi Bea on hevonen joka osaa myös nauttia harjauksesta! Tamma seisoo karsinassa yleensä silmät puoliummessa alahuuli väpättäen.

Ratsuna Bean voisi väittää olevan melkeinpä kenen tahansa mieleen. Tammalla on mukavat askellajit joissa istuminen käy kuin itsestään, eikä Bean kanssa travitse koskaan pelätä että mitähän se nyt seuraavaksi saattaisi keksiä. Bean kanssa työskentely on mukavaa niin sileällä kuin esteilläkin ja siitä olisi varmasti voinut tulla kohtuullisen hyvä kouluratsukin mikäli olisi joskus innostuttu kokeilemaan. Ainakin laukkatyöskentelyssä tamma on vahvoilla ja onnistuvat siltä moitteetta jotkut hiukan vaativammatkin koululiikkeet. Mutta kyllä Bea silti on parhaimmillaan puhtaasti esteratsuna!

Ratsastajaltaan Bea vaatii oikeastaan vain hiukan liikkumatilaa ja pehmeän käden - jo näillä ominaisuuksilla tamman kanssa pääsee melko pitkälle. Bea on suhteellisen yksinkertainen hypättävä, mutta sitä parempi mitä enemmän ratsastaja on tamman kanssa toiminut. Ihan uuden ratsastajan kanssa Bealla kestää aina hetki tottua, joten ihan ensimmäisellä kerralla eivät hypyt ehkä kulje kaikkein parhaalla tavalla. Rauhallisella ja määrätietoisella ratsastuksella tamman kanssa kuitenkin pääsee aika nopeasti hyvään yhteisymmärrykseen! Radoilla Bea on parhaimmillaan varmasti tarkkuutta vaativilla osuuksilla ja tiukoissa käännöksissä; ketteränä ja varmana ratsuna Bean kanssa pääsee kyllä nopeisiin aikoihin kunhan ratsastaja tietää mihin hevonen pystyy.

Sukutiedot & jälkeläiset

Twist N Shout
hann, 170cm, rn
Ch, KTK-II, ERJ-I, YLA1, VPVL-I
Billion Woods
hann, 170cm, rt
ERJ-I, YLA3
iii. Windmillon
ERJ-II, YLA2, HANN-II
iie. Ambre Solaire
Pyrr Nephrite
hann, 168cm, rn
ERJ-I
iei. Tropic Thunder GER
VIR MVA Ch, KTK-III, ERJ-I, YLA1
iee. Kitiara GER
Sambuca Oak
hann, 170cm, mkm
ERJ-I
Silverlode Santos
hann, 168cm, mkm
eii. Skylar GER
eie. Liquid Lovin'
Chablis PB
hann, 170cm, mkm
eei. Crixus
VIR MVA Ch, KTK-I, ERJ-I, YLA1
eee. Mentha II

Jälkeläiset

s. 5.2.2016 ori Spiderman Snilli orista The Superhero LM Ei saavutuksia
s. 1.11.2019 ori Grand Sauerfuchs orista Grand Sauerhound Ei saavutuksia

Sabeen on rajoitetusti käytettävissä jalostukseen.

Kilpailutulokset

Meriitit

3.5.2020 NJ Rivia & Skellige : irtoSERT (pt. alaera)

31.5.2020 Virtuaalisen Hevoskantakirjan tilaisuudessa kolmas palkinto KTK-III (67p.)
31.5.2020 Esteratsastusjaoksen laatuarvostelun tilaisuudessa ensimmäinen palkinto ERJ-I (108p.)

Kilpailutulokset : 45 sijoitusta ERJ

11.8.2019 Silver Hoof 160 cm : 3/21
13.8.2019 Silver Hoof 160 cm : 1/21
14.8.2019 Silver Hoof 160 cm : 1/21
21.8.2019 Lallybroch 160 cm : 2/17
22.8.2019 Lallybroch 160 cm : 1/17
23.8.2019 Lallybroch 160 cm : 3/17
12.9.2019 KK Lupin 110 cm : 3/56
14.9.2019 KK Lupin 110 cm : 3/56
14.9.2019 KK Lupin 120 cm : 6/45
16.9.2019 KK Lupin 110 cm : 6/56
16.9.2019 KK Lupin 120 cm : 5/45
17.9.2019 KK Lupin 120 cm : 6/45
18.9.2019 KK Lupin 110 cm : 7/56
19.9.2019 KK Lupin 120 cm : 1/45
2.11.2019 Lallybroch 150 cm : 4/16
3.11.2019 Lallybroch 150 cm : 2/16
9.11.2019 Lallybroch 150 cm : 1/16
11.11.2019 Lallybroch 150 cm : 2/16
23.12.2019 Lallybroch 160 cm : 3/23
26.12.2019 Lallybroch 160 cm : 1/23
28.12.2019 Lallybroch 160 cm : 2/23
13.1.2020 Team J&K 160 cm : 4/40
17.1.2020 Team J&K 160 cm : 2/40
27.8.2019 Lallybroch 160 cm : 1/17
28.8.2019 Lallybroch 160 cm : 2/17
24.9.2019 Mörkövaara 160 cm : 2/25
28.9.2019 Mörkövaara 160 cm : 4/25
30.9.2019 Mörkövaara 160 cm : 1/25
20.9.2019 KK Lupin 110 cm : 7/56
25.9.2019 KK Lupin 110 cm : 6/56
26.9.2019 KK Lupin 110 cm : 4/56
1.9.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 5/27
6.9.2019 Chowter Sporthorses 160 cm : 1/27
11.9.2019 Lallybroch 150 cm : 1/20
16.9.2019 Lallybroch 150 cm : 1/20
17.9.2019 Lallybroch 150 cm : 3/20
19.9.2019 Lallybroch 150 cm : 4/20
12.11.2019 Lallybroch 150 cm : 2/16
18.11.2019 Lallybroch 150 cm : 2/16
19.11.2019 Lallybroch 150 cm : 1/16
18.1.2020 Team J&K 160 cm : 6/40
22.1.2020 Lallybroch 150 cm : 5/32
23.1.2020 Lallybroch 150 cm : 3/32
27.1.2020 Lallybroch 150 cm : 1/32
28.1.2020 Lallybroch 150 cm : 2/32

Bean päiväkirja

17.7.2019 : Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

Bea muutti meille heinäkuun helteisimpään aikaan. Tarhassa norkoilevat hevoset nuokkuivat varjossa ja jopa tuittupäisimmät orimme Jästi ja Benji tyytyivät pelkkään oleiluun. Tallimestarimme oli oikeastaan se, joka Beasta meille ensimmäisenä vinkkasi. Miehen myyntipuheena kuului historiallisen monisanainen sepustus siitä, kuinka Bea oli upeasukuinen esteratsu, ei liian häslä muttei mikään tylsä luppakorvakaan. Alkuunsa sivuutin tallimestarimme myyntipuheet, mutta niiden aina vain jatkuessa ja jatkuessa, oli Beaa lopulta pakko käydä katsomassa. Ja hyvä että käytiin! Koeratsastus sujui moitteetta ja tamman kanssa oli aivan äärettömän helppo tulla toimeen. Ravissa ja laukassa tuntui kuin olisi leijaillut pehmeiden pilvien päällä ja avut menivät läpi ilman jatkuvaa härppimistä tai muistuttelua. Sievoinen summa rahaa vaihtoi omistajaa ja kaunis kimo tamma muutti meille asumaan muutaman päivän kuluttua. Beasta saadaan takuulla uusi upea estehevonen meidän tammasiipeä täyttämään - muutama passeli oriehdokaskin tallissa jo odottaa.

22.10.2019 : Estevalmennus, kirjoittajana Liia

Täytyy sanoa, etteivät estevalmennukset oli sitä vahvinta alaani, joten tänään pääsin itsekin samalla treenaamaan kun ratsukko paahtoi reippaasti eteen. Bella oli vauhti päällä välittömästi kun se rekisteröi kentällä odottavat puomit ja ratsastajalla oli välillä täysi työ pitää tamma yllättäen kurissa. Lämpöjä otimme perinteisesti tekemällä reippaasti kiemuroita ja voltteja, pysähdyksiä ja siirtymisiä. Näin saatiin hevosta vähän vetreyttä ja heräämään avuille. Alun ylienerginen honkkelehtiminen alkoi pikkuhiljaa laantua ja kaksikko rupesi näyttämään oikein kivalta yhdessä, joten ryhdyimme treenaamaan aluksi askelten sovittamista puomien kanssa. Tehtävä sujui mainiosti ja Bea oli innoissaan, mutta malttoi silti fiksuna kuunnella ratsastajaansa. Kun siirryimme laukkapuomeille, tamman peräpää nousi pari kertaa silkasta riemusta. Meno pysyi kuitenkin vauhdin suhteen kohtalaisena, vaikkakin pyysin ratsastajaa hidastamaan menoa hitusen. Kun nostimme esteitä metriin, järjestin ne samalla helpoksi radaksi, jonka aikana ratsukon tehtävänä oli laskea askeleet ja miettiä vauhtia ylipäänsä. Ratsastaja vaikutti hiukan epävarmalta ja ensimmäisellä kerralla askeleet menivätkin aivan päin honkia. Puomit kolisivat ja Beakin muuttui hiukan hermostuneeksi; olihan tammalle melko tuntematon juttu jättää jälkeensä sinkoilevia puomeja. Ohjeistin hiukan ratsastajaa ja kehotin samalla ravaamaan uralla hiukan löysemmällä ohjalla, jotta saataisiin Bean pahin hermostus rapsittua pois. Välitauko toimi ja pian oltiinkin valmiita uuteen yritykseen, joka tuotti heti parempaa tulosta. Muutamien toistojen jälkeen tehtävä alkoi sujua hienosti ja vaihdoin vielä kertaalleen reittiä. Kehuin ratsukkoa reippaasti ja päästin heidät jäähdyttelemään hyvän treenin päätteeksi.

10.5.2020 : Kouluvalmennus, kirjoittajana Liia

Äitienpäivän kunniaksi pistettiin käyntiin oikea tehotyöskentelypäivä! Bean kanssa ollaan kovaa vauhtia valmistauduttu laatuarvosteluihin ja nyt kun kisaurakin on taputeltu jo aikapäiviä sitten, olisi ihan mukava jos vanhat asiat vielä pysyisivät muistissa. Tänään syvennyttiin taas tarkemmin treenaamaan ihan perusjuttuja ja peräti kouluratsastuksen parissa. Päivä oli tuulinen mutta lämmin, Bea vaikutti alkuunsa melko tahmealta ja sitä sai hiukan jopa patistaa liikkumaan eteen. Alkulämmöillä kehotin ratsastajana toimivaa Maksaa ajamaan ratsuaan ihan reippaasti eteen, kyllä Beakin taas lopulta virkoaisi! Ensimmäisenä tehtävänä oli käynnissä ja ravissa temmon vaihtelut sekä asetukset ja kulmien ratsastaminen. Bea oikoo kulmat ja reitit mikäli ratsastaja ei tee työtään tarkasti loppuun saakka. Maksa on tammalla lukemattomia kertoja ratsastanut, joten kaksikolle tämä harjoitus oli kyllä vallan tuttu. Kulmat sujuivat oikein hienosti, samoin temmon vaihtelut; etenkin ravissa Bea alkoi vihdoin heräillä ja esitellä kaunista askellustaan! Virkoamisesta riemastuneina päätimme jatkaa työskentelyä ravissa ja siirtyä seuraavaksi treenaamaan väistöjä sekä kahdeksikkoja ja kolmikaarista. Vetreänä tammana mikään asetetuista tehtävistä ei osoittautunut Bealle lainkaan haastavaksi, vaan se liiteli tehtävästä toiseen ilman minkäänlaista ongelmaa. Maksakin työskenteli täysin moitteettomasti, ratsukkoa oli puhdas ilo seurata! Ja kyllä sitä olikin paljon työskennelty että tähän pisteeseen oli vihdoin päädytty! Treenasimme vielä laukkanostoja suoraan käynnistä ja pysähdyksestä. Pysähdyksestä laukka nousi parilla ensimmäisellä kerralla hiukan kankeasti, mutta kunnon avuin Maksa sai avitettua ratsuaan tekemään oikein näitin noston. Laukka pysyi hienosti yllä, eikä Maksan juurikaan tarvinnut ajaa Bea eteen. Todella hieno valmennus, tällä saralla voisi ainakin sanoa että pärjätään kyllä aivan mahtavasti!

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Kruneby 2019. Taustakuvan Emilie Cotterill (CC BY-NC 2.0)
Otsikkokuvien © kuvaaja ei halua nimeään julki