Etusivu Orit Tammat Toiminta

Sashmoor Balistar

NFL-I, ERJ-I & YLA2

Virallinen nimi: Sashmoor Balistar, "Bali" Rekisterinumero: VH13-027-0287
Rotu, sukupuoli: Newforestinponi, ori Painotus: Yleispainotteinen
Syntymäaika: 03.11.2012 (8v. 27.03.2015) Koulutustaso: ko Helppo A, re 90 cm
Säkäkorkeus: 133 cm Väri: Punaruunikko
Omistaja: Liia VRL-11284 Roscoff Maahantuoja: Heini & Nerian

♡ Palkittu 2016 syyskuussa Virtuaalisen newforestinponiyhdistyksen laatuarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla, NFL-I
♡ Palkittu 2016 syyskuussa Virtuaalisessa yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla, YLA2
♡ Palkittu 2017 lokakuussa Esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla ERJ-I

"A little wicked," that's what he calls me

Pikkuinen Bali muutti meille Roscofiin vuoden 2013 lokakuun loppupuolella entisen omistajansa luota Nerianista, jossa ori oli ehtinyt jonkin verran jo kisailemaankin. Jättimäisen energinen ja omapäinen Bali on ponikaveri jonka kanssa ei välttämättä koskaan pääse kovinkaan helpolla, mutta ori osaa kuitenkin olla myös äärimmäisen hurmaava ja ihastuttava tuttavuus, johon kerran kunnolla tutustuttuaan ei voi olla ihastumatta!
Hoidettaessa Bali on ilkikurinen. Fiksuna ponin se keksii mitä ihmeellisempiä jekkuja käsittelijänsä pään menoksi, eikä sen kanssa voi koskaan olla liian tarkkana! Kiinni Bali kannattaa aina ehdottomasti sitoa, muuten joutuu pyörimään ponin perässä ja keräilemään pitkin pihaa viskottuja harjoja. Muuten Bali on mukava hoidettava; se väistää kun pyydetään ja antaa hoitajansa tehdä askareet loppuu saakka. Satulointikin sujuu ilman sen kummempia niksejä, mutta taluttaessa kannattaa jälleen olla erittäin tarkkana; Balilla on pieneksi poniksi julmetunlaiset voimat ja tästä seikasta se on vieläpä harmillisen tietoinen.

Kun Balin selkään on päästy, voi jo huokaista helpotuksesta; poniori on ratsuna tuhannesti miellyttävämpi ja yhteistyökykyisempi kuin maastapäin käsiteltäessä. Ponilla on pieni askel joka vaatii alkuunsa hiukan totuttelua, mutta Bali liikkuu kuitenkin kauniisti ja rennosti. Kouluratsuna ori on erittäin taitava ja erilaiset liikkeet helppo A -tasolle saakka sujuvat kuin tanssi! Kentällä Bali ei turhaan kiukuttele, vaan keskittyy tehtäväänsä huolella ja täydellä tarmollaan; Bali liikkuu helposti eteen, se on kevyt ratsastaa ja avut menevät hyvin läpi. Bali nauttii työskentelystä ja vaikka etenkin karsinakäyttäytymisen perusteella orin odottaisi käyttäytyvän kuin mikäkin vieteriukko, on se yllättävän kärsivällinen ratsu hiomaan samojakin liikkeitä yhä uudestaan ja uudestaan.

Kouluratsuna hämmästyttänyt Bali jatkaa esteillä samaa linjaa; ori on monesti vetänyt maton epäilijöidensä jalkojen alta mallikkaalla ja fiksulla käyttäytymisellään. Esteilläkään Bali ei kaahaa tai käyttäydy hölmösti, vaan jaksaa kuunnella ratsastajansa apuja varsin esimerkillisellä tavalla. Vaikkei Bali ehkä sovikaan kaikkein kokemattomimmille ratsastajille, ei se silti ole vaikea hallittava. Ori hyppää hyvin ja varmasti, osaa ponnistaa lähes poikkeuksetta itsenäisesti oikeista kohdista ja pitäytyy hyvin ratsastajan määräämässä vauhdissa. Bali on parhaimmillaan pitkien ja tarkkuutta vaativien ratojen parissa. Nopeat ja lyhyet radatkin onnistuvat orilta toki hyvin, mutta pienikokoinen Bali ei välttämättä yllä aivan kilpakumppaniensa vauhdin tasolle.

Sukutaulu ja sukuselvitys

i. Balistaire II
Newofrstinponi, 139 cm, trn
ii. Supreme Firework
Newforestinponi, 137 cm, rnkm
iii. Widdymer
iie. Furley Fiona
ie. Beamvalley Starling Song
Newforestinponi, 141 cm, m
iei. N.W. Electricity
iee. Starling's Flight
e. Sashmoor Tulisa
Newforestinponi, 131 cm, rt
ei. Hollyers Time Waster
Newforestinponi, 134 cm, m
eii. Hollyers Space Cowboy
eie. Hollyers Sibrina
ee. Houghton Pineapple Dance
Newforestinponi, 132 cm, rt
eei. Houghton All Rise
eee. Hillymillie

Balistaire II on brittiläisen ponikasvattajan luona asuva newforestinponiori, joka kilpailee yleispainotteisesti este- ja kouluratsastuksen parissa. Vain 139 cm korkea Balistaire on äärimmäisen rohkea ja taitava hyppääjä ja se onkin menestynyt etenkin rataesteillä loistavasti. Luonteeltaan hiukan jääräpäinen ja haastava poniori, joka vaatii käsittelijältään pitkää pinnaa ja varmuutta. Balistaire lopettelee kisauraansa ja siirtyy piakkoin eläkkeelle. Orilla on yhteensä kuusi jälkeläistä, mutta se tulee todennäköisesti tulevaisuudessa olemaan käytettävissä myös ratsuponijalostukseen.

Ruunikonkimo newforestinponiori Supreme Firework on 137 cm korkea äkäpussi, josta löytyy luonnetta todennäköisesti viiden ponin verran. Haastava ja oikukas poniori, joka kuitenkin on osoittanut äärimmäistä lahjakkuutta kouluratsastukseen ja täten Firework säästyi ruunaukselta - ori onkin jättänyt jälkeensä jo monta loistavaa nuorta kouluponin alkua. Firework asuu kasvattajansa luona ja se viettää jo rauhallisia eläkepäiviä omistajiaan kiusaten.
Widdymer on todennäköisesti tämän ponisuvun jääräpäisyyden alku ja juuri - orin lempipuuhaa tuntuu olevan aiheuttaa hoitajilleen mahdollisimman paljon hankaluuksia ja päänvaivaa, eikä yksikään sen useista orijälkeläisistä ole paljoakaan esimerkillisempi. Ratsuna taitava ja motivoitunut kisaponi, joka kilpaili etenkin kouluratsastuksen parissa, mutta myös rataesteillä matalissa luokissa.
Furley Fiona on 139 cm korkea tummanrautias newforestinponitamma, joka oli lähinnä jalostuskäytössä koko elämänsä ajan. Luonteeltaan rohkea ja suhteellisen kiltti tamma, jolta kuitenkin puuttui vaadittava intohimo kilpailemiseen; tamma kyllä hyppäsi hyvin ja teki kouluradoilla mitä käskettiin, mutta ilman sen suurempaa säväystä. Fionalla on yhteensö viisi varsaa, joista kolme kilpailee aktiivisesti.

Newforestinponitamma Beamvalley Starling Song on 141 cm korkea musta yleispainotteisesti niin koulua kuin esteitäkin kilpaileva taituri. Tamma asuu yhä kasvattajansa luona ja se siirtyi täysipäiväiselle eläkkeelle viime kesänä. Starling Songilla on yhteensä kuusi jälkeläistä, jotka kaikki ovat myöskin kilpailleet runsaasti painotuslajeissaan. Tamma itse keräsi varsin kunnioitettavan määrän sijoituksia ja luokkavoittoja ennen eläkeikäänsä.
N.W. Electricity on rautias poniori, joka kilpailee etenkin kouluratsastuksen parissa, mutta starttasi myös muutaman kerran matalissa esteluokissa. Taitava ja erittäin miellyttävä kouluratsu, jolla on nätit liikkeet ja hyvä luonne. Orilla on yhteensä yksitoista jälkeläistä, jotka kaikki ovat perineet orin hienoja liikkeitä ja järkevää luonnetta.
Mustankimo Starling's Flight on newforestinponitamma vailla vertaa! Äärimmäisen kivasukuinen, kaunis ponitamma, joka on luonteeltaankin oikea helmi! Tamma kilpaili menestyksekkäästi kouluratsastuksen parissa ja olikin aikoinaan hyvin tuttu nimi harrastajien parissa. Tällä hetkellä eläkepäiviään viettävä Flight on varsonut neljä kertaa.

Sashmoor Tulisa on mustanruunikko 130 cm korkea newforestinponitamma, joka kilpaili nuorempana jonkin verran kouluratsastuksen parissa helppo B -tasoisesti. Tamma on startannut muutamia kertoja myös rataesteillä, muttei ollut erikoisempi hyppäämään. Luonteeltaan rauhallinen ponitamma, joskin vieraiden ihmisten seurassa hiukan ujo ja varautunut. Tulisa asuu yhä kasvattajansa luona, jossa se on ollut jalostuskäytössä jo muutaman vuoden verran. Tammalla on tällä hetkellä yhteensä kaksi jälkeläistä, mutta muutama vielä suunnitteilla.

Hollyers Time Waster oli musta, 134 cm korkea newforestinponiori tujauksella itsepäisyyttä ja orimaista luonnetta. Energisenä ponina Tim vaati käsitteiljältään hitusen enemmän kokemusta, mutta oli mahtava kisaponi helpoille kouluradoille osaavan ratsastajan kanssa. Kisauransa päätyttyä ori sai yhteensä kahdeksan jälkeläistä, joista kuusi nähtiin aktiivisesti kisakentillä kouluratsastuksen parissa.
Hollyers Space Cowboy eli Cero eli pitkän ja aktiivisen elämän kouluratsuna helppo B-luokissa kilpaillen. 137 cm korkea, musta poniori koetteli käsitteiljöidensä hermoja omapäisellä luonteellaan ja räikällä itseluottamuksellaan. Todella komealiikkeinen poni, joka sai paljon kiitosta etenkin ravi- ja laukkatyöskentelystään. Orilla on vain kolme jälkeläistä, jotka kaikki ovat oreja ja joille Cero varsin onnistuneesti periytti kaikille ärhäkkää luonnettaan.
Vain 130 cm korkea Hollyers Sibrina on varsin korkean iän saavuttanut ruunikko tamma, joka asuu yhä omistajansa luona rentoja eläkepäiviä vietellen. Tamma kilpaili aikoinaan helppo C-luokissa ihan hyvällä menestyksellä ja sitä käytettiin ahkerasti jalostukseen. Luonteeltaan Sibrina on rauhallinen ja ystävällinen.

Houghton Pineapple Dance eli Pine on rautias, 132 cm korkea ponitamma, joka asuu omistajansa luona Briteissä. Tamma on siirtynyt rauhalliseen eläkekäyttöön lähinnä lasten talutusponiksi. Luonteeltaan Pine on äärimmäisen kiltti, toisinaan jopa laiskuuden puolelle luisuva peroona, jonka kanssa pärjää ihan jokainen. Nuorempana tamma kilpaili niin koulussa kuin esteilläkin ja sillä on yhteensä neljä varsaa.
Houghton All Rise oli punarautias, 139 cm korkea newforestori, joka kuoli ratsastusonnettomuudessa suhteellisen nuorella iällä. Ori ehti saada elämänsä aikana vain yhden jälkeläisen, mutta kisakentillä se ehtii kiertää runsaasti. All Rise kilpaili helppo B-tasolla kouluratsatstuksessa sekä matalia esteluokkia hyvällä menestyksellä. Kärsivällisen ja rauhallisen luonteensa ansiosta ori oli suosittu poni jopa lasten ratsuna.
Hillymillie veitti elämänsä pääosin lasten opetusratsuna, mutta kierteli paljon myös näyttelykehissä. Tamma sai yhteensä neljä varsaa, jotka kaikki ovat kauniin ulkomuotonsa lisäksi perineet tamman kilttiä ja ystävällistä luonnetta. Millie vietti elämänsä viimeiset vuoden omistajansa tilalla.

Jälkeläiset

Sashmoor Balistar on käytettävissä jalostukseen tuontisukuisille newforestinponitammoille. Ori periyttää pientä kokoaan sekä temperamenttista luonnettaan.   ♡ 29.05.2013 t. Nerian Saturne (e. Starush Scylla Rain)
♡ 15.01.2015 t. Untuvapilven Astrid (e. Spring Meadow's Audbury )
♡ 31.07.2015 o. Hollabar Bravado Bey (e. Renaissance Joey)
♡ 02.03.2016 t. Roscoff Winklegold KTK-II (e. Sweetbay Stareye)
♡ 25.09.2016 t. Roscoff Buttons&Bows (e. Copperhill's Ophelia)
♡ 14.1.2017 t. Roscoff Skittles (e. Burgeshill Sweetie)

KRJ:n alaisissa kouluratsastuskilpailuissa 40 sijoitusta

23.10.2013   KRJ kutsu   Helppo C   06/40
29.10.2013   KRJ kutsu   Helppo C   04/40
09.11.2013   KRJ kutsu   Helppo C   02/40
18.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   06/40
22.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   01/40
18.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   04/40
20.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   05/40
22.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   04/40
11.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   04/31
11.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   02/29
13.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   03/31
15.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   02/31
15.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   01/29
16.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   05/29
17.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   02/29
18.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   01/29
23.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   04/39
28.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   03/39
28.12.2013   KRJ kutsu   Helppo A   06/39
17.09.2014   KRJ kutsu   Helppo A   07/50
18.09.2014   KRJ kutsu   Helppo A   01/50
18.09.2014   KRJ kutsu   Helppo A   07/50
22.09.2014   KRJ kutsu   Helppo A   06/50
15.06.2014   KRJ kutsu   Helppo A   01/100
31.10.2014   KRJ kutsu   Helppo A   02/37
23.11.2014   KRJ kutsu   Helppo A   03/30
11.12.2014   KRJ kutsu   Helppo A   05/30
12.12.2014   KRJ kutsu   Helppo A   04/30
12.12.2014   KRJ kutsu   Helppo A   02/30
23.08.2015   KRJ kutsu   Helppo A   04/30
24.08.2015   KRJ kutsu   Helppo A   04/30
27.08.2015   KRJ kutsu   Helppo A   01/30
27.08.2015   KRJ kutsu   Helppo A   03/30
28.08.2015   KRJ kutsu   Helppo A   01/30
29.08.2015   KRJ kutsu   Helppo A   04/30
26.09.2015   KRJ kutsu   Helppo A   07/60
27.09.2015   KRJ kutsu   Helppo A   03/60
30.09.2015   KRJ kutsu   Helppo A   02/60
03.10.2015   KRJ kutsu   Helppo A   06/60
19.09.2015   KRJ kutsu   Helppo A   01/50

ERJ:n alaisissa esteratsastuskilpailuissa 43 sijoitusta

28.10.2013   ERJ kutsu   90 cm   02/50
30.10.2013   ERJ kutsu   90 cm   02/50
05.07.2014   ERJ kutsu   90 cm   06/50
07.07.2014   ERJ kutsu   90 cm   04/50
09.07.2014   ERJ kutsu   90 cm   02/50
10.07.2014   ERJ kutsu   90 cm   04/30
14.07.2014   ERJ kutsu   90 cm   03/30
14.09.2014   ERJ kutsu   90 cm   06/50
18.09.2014   ERJ kutsu   90 cm   07/50
23.09.2014   ERJ kutsu   90 cm   02/50
23.10.2014   ERJ kutsu   90 cm   03/32
24.10.2014   ERJ kutsu   90 cm   02/32
25.10.2014   ERJ kutsu   90 cm   04/32
02.12.2014   ERJ kutsu   90 cm   05/26
04.12.2014   ERJ kutsu   90 cm   05/26
06.12.2014   ERJ kutsu   90 cm   03/26
24.12.2014   ERJ kutsu   90 cm   04/29
25.12.2014   ERJ kutsu   90 cm   03/29
11.08.2015   ERJ kutsu   80 cm   02/40
13.08.2015   ERJ kutsu   90 cm   03/40
17.08.2015   ERJ kutsu   90 cm   06/40
20.08.2015   ERJ kutsu   80 cm   06/40
07.09.2015   ERJ kutsu   80 cm   01/80
15.09.2015   ERJ kutsu   80 cm   06/80
19.09.2015   ERJ kutsu   80 cm   02/80
30.08.2015   ERJ kutsu   80 cm   02/15
12.09.2015   ERJ kutsu   90 cm   03/30
05.10.2015   ERJ kutsu   90 cm   03/40
05.10.2015   ERJ kutsu   90 cm   01/40
04.11.2015   ERJ kutsu   80 cm   - 04/30
07.11.2015   ERJ kutsu   80 cm   - 04/30
09.11.2015   ERJ kutsu   80 cm   - 05/30
11.11.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 01/30
11.11.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 02/30
15.11.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 03/30
15.11.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 01/30
17.11.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 01/30
20.11.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 04/30
04.12.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 02/30
05.12.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 04/30
10.12.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 02/30
04.12.2015   ERJ kutsu   90 cm   - 02/30
31.10.2015   ERJ-cup kutsu   90 cm   06/201

Show Pony Circuit - Ponin oma pistearkisto

Riding
18.09.2016 Swildie Native Pony Show, 6. - 20p.
13.09.2016 Nerywick Native Pony Show, 18. - 10p.
16.09.2016 Pencalow September Show, Class Reserve Champion. - 40p.
10.09.2016 Coedwig Sioe Hydref, 15. - 10p.
18.09.2016 Fjellgård Pony Show, Class Champion. - 50p.
18.09.2016 Fjellgård Pony Show, 4. - 20p.
22.10.2016 KS Open Pony Show, 15. - 10p.

Päiväkirja ja valmennukset

1.8.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia
Nuori Bali-poni on kotiutunut hyvin meille Roscofiin! Alkuunsa ori tuntui huutavan ja kiljuvan yötä päivää ja siihen olivat ärtyneitä niin ihmiset kuin toiset poniasukitkin. Onneksi koti-ikävä on laantunut ja Bali on huomannut, että täällä meilläkin on kuitenkin ihan kivaa. Ja ehkä asiaan on auttanut myös lukuisat ja taas lukuisat omenat, joita talliväki on sille lohdutukseen syöttänyt. Orin kanssa ollaan paljon harrastettukin; koulussa ja esteillä ollaan molemmissa valmentauduttu ahkerasti ja samalla ollaan myös treenattu pyöröaitauksessa työskentelyä ja tietysti ihan vaan tutustuttu ja luotu hiukan suhdetta. Bali onkin ollut kyllä kaikessa tekemisessä aikamoinen haaste; orilla on niin paljon energiaa, määrätietoisuutta ja älliä päässä, että ihan helposti sitä ei saa hommia tekemään, jollei sitä sillä hetkellä satu kiinnostamaan. Toisessa kädessä Bali taas on niin fiksu, ettei se ala ikuisuuksiin asti hankaamaan vastaan, vaan aina sopivan hetken tullen se osaa myös luovuttaa.

8.9.2013 Estevalmennus, valmentajana Liia
Haa, tänään pääsenkin pistämään Baliin ja sen ratsastajaan Piksiin vähän vauhtia esteradoilla! Tosin, eipä sillä että Bali mitään erityisiä energiaruiskeita koskaan tarvitsisi, mutta esteillä sen suoritutuminen on välillä ollut yllättävän tahmeaa. Tänään kaksikko oli ottanut jo hyvän lämmön itsenäisesti, joten saatoin vain arvovaltaisesti talsia kentän keskelle ja aloittaa käskytyksen. Alkuunsa työskenteltiin pelkästään puomeilla; Bali on tarkka ratsu, jonka maailma tuntuu romahtavan pienestäkin puomin kolauksesta. Harjoitus alkoi kuitenkin hyvin, treenailtiin siinä samalla vähän lähestymisiä kuvitellulle esteelle ja etäisyyksien arviointia. Hetken kuluttua nostin esteet tuttuun ja turvalliseen kuutenkymmeneen senttiin, ja aloimme lähestymään yksittäisiä esteitä. Balista muuttui jälleen hitusen epävarma ja tahmea, selkeätä nuoruuden jännitystä, mutta ratsastaja sai sen hyvin kannustettua eteen. Kun puomit eivät hyökänneet ponin päälle eivätkä edes kolisseet, alkoi Balinkin meininki muuttua rennommaksi. Nostin esteitä muutaman pykälän lähes kahdeksaankymmeneen senttiin, joka alkaa olla jo Balin tason rajoissa. Jälleen pienen alkukankeuden jälkeen homma sujui kuitenkin edelleen hyvin. Poni porskutti tasaisesti eteen ja hyppäsi rohkeasti. Kun kokosin pienen 60 cm radan ratsukolle, alkoi jännitys taas nousta pintaan. Radan alku sujui näppärästi; kaksi ensimmäistä pystyä sujui hyvin, kolmas ylittyi hiukan haparoiden ja pienelle sarjalle lähestyttäessä osasin jo odottaa pahinta. Ensimmäisellä esteellä Balin jalka osui esteeseen kolahduksen saattelemana. Ponin itseluottamus oli mennyttä ja loppu rata sujui pienoisen katastrofin vallassa. Uudella yrityksellä ohjeistin ratsastajaa ihan viimeisen päälle. Bali lähti rohkeaan uusintaan, selvitti kolmanneen esteen ilman suurempia ongelmia ja lähestyi sarjaa ihan hyvässä tatsissa. Sarja ylittyi - ei puhtaasti - mutta ylittyipä kuitenkin, eivätkä puomit kolisseet maahan! Päätimme, että tällä erää tämä oli aivan hyvä suoritus nuorelle ponille, jonka kanssa ratoja täytyy kyllä ehdottomasti treenata lisää positiivisia onnistumia korostaen; mitenpä muutenkaan sitä poniin saataisiin itseluottamusta valettua!

1.5.2014 Kouluvalmennus, valmentajana Eliel (Liia)
Baliksi kutsuttu pikkuinen ori on Roscofin kaikista poneista minulle vähiten tuttu yksilö. Poni tuntui liikkuvan eteen todella halukkaasti ja energisesti. Aloittelimme alkulämpöjä tekemällä runsaasti ympyröitä ja voltteja ja lisäsimme hetken kuluttua tehtävään myös pysähdykset aina uralle palatessa. Bali kuunteli ratsastajaa tunnollisesti, vaikka välillä sen keskittyminen herpaantui tutkimaan kentänreunoja ja ohikulkevia ihmisiä. Paneuduimme hiukan tarkemmin myös pysähdykseen ja sen loppuunviemiseen; Bali tuntui töksähtävän jalat sikinsokin aloilleen, joten kehotin ratsastajaa kiinnittämään enemmän huomiota pysähdyksen valmisteluun. Toistojen ja korjausten kautta pysähdys alkoi kaksikolta vihdoin sujua ja näyttää huomattavasti huolellisemmalta. Ravityöskentelyssä painotimme asetuksiin ja kulmien loppuun ratsastamiseen. Kun Balille antoi hiukan miettimisen aihetta, muuttui sen työskentelyksin huomattavasti keskittyneemmäksi ja kaksikko pelasikin yhteen oikein hyvin. Siirryimme ravikahdeksikkoon, jossa suoristus ja oikeat aseetukset olivat tärkeässä roolissa - tehtävä sujuikin heti ensiyrittämällä lähes moitteettomasti. Ensimmäisiä laukkoja nostaessamme pääty-ympyrällä syöksähti Bali eteen todella reippaalla vauhdilla ja ratsastaja saikin tehdä runsaasti pidätteitä saadakseen ponin vauhdin taas aisoihin. Haimme ympyröillä laukkaan sopivaa rytmiä ja pyöreyttä, huolellista asetusta ja voilá - kaksikon meno muuttui taas oikein nätiksi! Kiitin oikein miellyttävästä ensimmäisestä valmennuksesta - tämä kaksikko tulee varmasti tutuksi ajan kuluessa kuten muutkin Roscofin ratsukot!

3.6.2014 Estevalmennus, valmentajana Liia
Balin kanssa ollaan esteiden parissa kehitytty ihan hurjaa tahtia! Poni on kerännyt roppakaupalla itseluottamusta, se on eteenpyrkivä ja innokas hyppääjä. Luonnostaan hyvän hyppytaktiikan omaavana tyyppinä Bali on aina ollut potentiaalinen ratsu esteille, mutta kun kaikki turha jännitys on saatu purettua pois, on esiin kuoriutunut oikea superponi! Tänään treenattiin nopeita ratoja, joissa tiukat käännökset ja aivan prikulleen tarkat lähestymiset olivat tärkeässä roolissa. Kun oltiin otettu kunnon lämmöt ja hypätty muutamia yksittäisiä esteitä ponin koulutustasolta, siirryimme varsinaisen radan pariin. Bali puhui intoa ja energiaa, ratsastajan täytyi välillä toppuutella sen menoa ihan kunnolla. Tutustuimme ensin rataan ihan teorian tasolla; varoitin muutamista kriittisistä kohdista ja kehotin pitämään Balin vauhdin tarkasti aisoissa. Kun ratsukko mielestään oli valmis, annoin luvan lähteä suorittamaan rataa. Jo ennen ensimmäistä estettä pyysin ratsastajaa kääntämään Balin pois - vauhtia oli aivan liikaa radan turvalliseen suorittamiseen, joten kaksikko sai hakea sopivaa laukkaa aluksi pääty-ympyrällä. Kun tempo oli sopiva, tuli kaksikko antamaan uutta yritystä. Ensimmäiset esteet sujuivat hyvin, mutta radan keskivaiheilla oleva tiukka käännös osoittautuikin oneglmalliseksi. Bali tuli esteelle aivan vinossa, hyppäsi omituisella vänkyrällä ja pudotti puomit kolisten. Rata jatkui loppuun aika hätäisesti, mutta kaksikko selvisi kuitenkin hengissä. Toistojen ja toistojen perää saimme koko radan vihdoin suoritettua, kun ratsastaja vain onnistui valmistelemaan hypyt riittävän tarkasti ja piti Balin vauhdin kurissa. Suoritus ei vielä silmää hivellyt, mutta eihän sen vielä tässä vaiheessa kuulukaan.

15.8.2014 Kouluvalmennus, valmentajana Eliel (Liia)
Siitä onkin jo muutamia kuukausia aikaa, kun viimeksi valmensin Balia ja Liiaa, mutta tänään taas olisi kyseinen kaksikko vuorossa! Viimevalmennukselta tuttu energisyys ja into oli edelleen käsinkosketeltavaa, kun Balilla totisesti tuntui olevan vauhti päällä! Alkuraveilla ori viiletti menemään niin reipasta ravia, että minua välillä ihan hirvitti seistä kentän keskellä kaksikon tehdessä ympyröitä ympärilläni. Kun poni alkoi pikkuhiljaa hiukan rauhoittua, saatoin pyytää Liiaa ohjaamaan poninsa kolmikaariselle kiemurauralle. Bali vertyi nopeasti ja pienoisesta hosumisesta huolimatta käännökset olivat kohtalaisen hyviä. Siirryimme takaisin ravityöskentelyyn jotta saatiin ponia vielä hiukan nopeammin väsytettyä. Kahdeksikko toimi tässä tilanteessa hyvin; keskellä kunnon suoristus ja ympyröillä haettiin jopa hiukan liioiteltua asetusta. Balin päästeltyä enimmät höyryt pihalle, siirryimme treenaamaan väistöjä toisella pitkällä sivulla. Lyhyiden sivujen keskellä kaksikko teki ravivoltin ja toisella pitkällä sivulla nostettiin harjoituslaukka. Väistöt sujuivat ponilta erinomaisesti ja ne tuntuivat olevan yksi sen vahvinta alaa! Harjoituslaukka nousi yllättävän rauhallisesti ja hallitusti, vaikka olinkin jo varautunut kaikenlaisiin mahdollisiin loikkauksiin ja harppauksiin. Harjoituslaukassa saimmekin paneutua aika paljolti ratsastajan istuntaan. Balilla on suhteellisen lyhyt askel jossa istuminen on hankalaa. Valmennuksen loppupuoliskolla Liiakin alkoi vihdoin löytää ryhtiä istuntaansa ja meno näytti taas ihan mukavalta. Laukkatyöskentelyä kaksikon kanssa saa selvästi vielä kehittää, tässäpä aihetta seuraavaan valmennukseen!

3.2.2015 Kouluvalmennus, valmentajana Liia
Tänään valmensin meidän komeaa oriherraa Balia ja olikin mukava päästä pitkästä aikaa kentän keskeltä näkemään miltä ponin meno käytännössä näyttää. Bali vaikutti heti alkuunsa hiukan haluttomalta mihinkään ihmeellisempiin temppuihin, joten jouduimme ponin vänkyrää hiukan suostuttelemaan. Alkuverkoilla teimme paljon pysähdyksiä, siirtymisiä, ympyröitä ja voltteja ja pyrimme kaikin mahdollisin tavoin pitämään herran kiireisenä. Pikkuhiljaa Balikin alkoi hiukan myöntyä päivän treeneille, joten saatoimme alkaa hioa avo- ja sulkutaivutuksia. Harjoitus alkoi hyvin, Bali oli hienosti kuulolla ja avot menivät kaikinpuolin nappiin! Sulkujen kanssa Balilla ja ratsastajalla oli aluksi hiukan erimielisyyksiä ja Bali vänkäsi ihan omaksi huvikseen vastaan, vaikka se tasan tarkkaan tiesikin mitä siltä odotettiin. Lopulta herra saattoi antaa periksi ja näytti varsin komeita sulkutaivutuksia. Laukkatyöskentelyssä keksityimme temponvaihteluihin ja näihin tehtäviin Balikin lähti huomattavasti suuremmalla innolla mukaan ja tehtävä sujuikin yllättävän hyvin ottaen huomioon aiemmat kiukuttelut ja kuhnailut. Lyhyet sivut pyysin ratsukkoa kulkemaan kootussa laukassa ja pidemmillä taas pidennettyä laukkaa. Harjoituksen edetessä lisäsimme päätyihin vielä voltit. Bali käyttäytyi aivan moitteettomasti ja se näkyi välittömästi suorituksessa; ori liikkui kauniisti ja vaivattomasti eteen, polki hyvin alleen ja kuunteli ratsastajan apuja tarkasti. Ratsukon menoa oli mukava seurata ja hyvin ylpeä heistä saankin olla!

30.7.2015 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia
Tänään teimme Balin kanssa mukavan uimaretken läheiselle rannalle ja mukana hauskanpidossa olivat myös Paju ja rauhallinen ystäväponi Ilpo. Päivä oli hiostavan kuuma ja Balikin käyttäytyi tavallista raukeammin kun hain sen tarhasta; edes ohikulkevat tammat eivät saaneet siltä sen suurempaa huomiota kuin muutaman haikean hörähdyksen. Ratsastusretki rannalle taittui hyvissä merkeissä ja perille päästyämme molemmat ratsuistakin innostuivat selkeästi tajutessaan pääsevänsä vilvottelemaan mukavan viileään veteen! Bali kauhoi vettä aluksi hyvän aikaa jaloillaan, kunnes uskaltautui Ilpon perässä hiukan syvemmällekin järveen. Pikkuori virkistyi selkeästi uimareissusta, joten palatessamme takaisin kotiinpäin, oli vauhti jo hiukan reippaampaa ja laukkakin kiinnosti! Laukkasimme pienet pätkät pellolla ja Bali innostui jopa siinä määrin, että takapää lensi muutaman kerran ilmaan. Ihana ponipahanen nautti aivan tosissaan olostaan ja takaisin talliin palatessamme Bali oli virkeä ja hyväntuulinen itsensä. Harjailin Balia oikein kunnolla ja ajan kanssa pitkästä aikaa, kunnes sen oli aika päästä käsiksi iltakauroihin (joihin heitin palkinnoksi mukavasta päivästä muutaman omenankin).

14.8.2015 Estevalmennus, valmentajana Liia
Tänään palattiin taas vähän miettimään esteratsastuksen saloja ja etenkin ratojen suorittamista. Olin jo valmiiksi rakentanut Balille ja Piksille suoritettavaksi aika hankalahkon radan, jossa tarkoituksena oli pitää vauhti toki rytmikkäänä, mutta mahdollisimman matalana, jotta tiukat käännökset onnistuisivat mahdollisimman hyvin. Kun lämpöjen jälkeen aloimme aluksi purkamaan rataa osiin ja suorittamaan yksittäisiä kohtia, näytti kaikki ihan sujuvalta. Muutaman kerran Piksi sai kääntää Balin pois ennen estettä vauhdin noustessa liian kovaksi. Kun aloimme suorittamaan rataa kokonaisena, alkoi ratsukolle kasaantua selkeästi hiukan enemmänkin haasteita; Bali hätäili, ratsastaja hermostui ja avut eivät olleet selkeitä. Bali lähestyi esteitä vinossa ja kolautteli puomeja kavioillaan. Kehotin ratsastajaa hiukan hengähtämään ja neuvoin edelleen hidastamaan hiukan vauhtia - etäisyydet olivat yllättävän lyhyitä, eikä aikaa ollut valmistella, mikäli poni porskutti eteen turhan kovaa tahtia. Neuvo tepsi ja muutamien yritysten jälkeen rata alkoi sujua ihan nappiin! Toki tyylillisesti on vielä korjattavaa, mutta tähän paneudutaan sitten tarkemmin seuraavilla kerroilla!

21.6.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia
Oo, mahtavaa; vihdoin ja viimein aletaan olla siinä pisteessä että ryhdyttiin Pajun kanssa suunnittelemaan aivan tosissaan Balin ja Muffinin varsaa meille Roscofiin jätettäväksi! Kyseinen varsa on pyörinyt mielessä jo auvoisista ajoista saakka (eli siitä lähtien kun ponit meille vuonna 2013 muuttivat), mutta tallin ulkopuolelle syntyneet tilausvarsat kyseisistä poneista ovat pitkittäneet prokkista aika hurjasti. Varsa jäänee todennäköisesti kumpaisenkin ponin viimeiseksi. Kaiken suunnittelun ohella ollaan toki myös paljon ihan käytännössäkin puuhasteltu ja täytyy kyllä todeta, ettei Bali oli juuri mihinkään suuntaan vanhetessaan muuttunu - samanlainen energiapakkaus odottaa laitumella joka ikinen aamu! Käytiin herran kanssa tänään vähän maastoilemassakin meidän toisen tättähäärä-orin Vinskin seurana. Molemmat ponit olivat todella virkeällä tuulella, eikä alkuretkestä meinannut seurata kuin iso katastrofi, kun saimme Piksin kanssa pitää poneja ruodussa ihan voimien takaa. Onneksi kumpainenkin alkoi hiukan rauhtoiutta kun olimme päässeet turvallisen välimatkan päähän tammojen aitauksesta. Loppuretki sujui oikein mukavissa merkeissä; Bali käyttäytyi oikein esimerkillisesti, eikä se laukkapätkän aikanakaan esitellyt hyvin yleisiä laukkapukkejansakaan! Jee, hyvä Bali, aikuisuus kutsuu!

7.9.2016 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia
Balin kanssa osallistutaan lokakuun nyffien laatuarvosteluun jota jännitetään jo aika tavalla! Ollaan orin kanssa osallistuttu myös muutamiin Show Pony Circuitin riding-luokkiin, mutta niistä ei ole tullut juurikaan kaivattua menestystä. Ja alkaahan Bali jo olla eläkeiässäkin. Laatuarvostelujen jälkeen on seuraavana jännänä juttuna laskettu aika Balin ja Muffinin varsalle, jee! Ja tätä varsaa on kyllä funtsattu ja odotettu vaikka kuinka pitkään. Balilla tuntuu muutenkin pyyhkivän oikein kivasti. Poni on edelleen oma energinen ja hitusen ärhäkkä itsensä, eikä vanhuus tunnu tuoneen suuremmin lisää älliä sen päähän - päin vastoin! Nyt kun orilla on aikaa puuhata sitä ja tätä, malttaa se vain hädin tuskin olla keppostelematta hoitajansa kustannuksella. Ollaan Pajun kanssa koitettu raahata ori aina mahdollisimman moneen hommaan mukaan, jotta se saa oikeasti energiaansa purettua nyt, kun oma kisaura on aikalailla selätetty.

Web design © Milja (otsikon kuva © Efilpera)
Tämä on virtuaalihevonen