Kuurtolan Pekoni

KTK-III

Virallinen nimi: Kuurtolan Pekoni Rekisterinumero: VH18-018-2065
Rotu, sukupuoli: Suomenhevonen, ori Painotus: Yleispainotteinen
Syntymäaika: 1.9.2018 (4v. 1.10.2018) Koulutustaso: Koulutetaan
Kasvattaja: Kuurtola Väri & Säkä: Rautias, 155 cm
Omistaja: Liia (VRL-11284) Kuurtola Saavutukset: KTK-III

Not such a donkey after all!


Puustin ja Vanttuun astutus oli pyörinyt mielessä jo pidemmän aikaa. Kun talliväki ei millään osannut ottaa kantaa olisiko kaksikon yhteinen varsa uhka vai mahdollisuus, päästin ottaa härkää sarvista ja kokeilla. Syyskuun ensimmäisenä syntyi sitten rautias orivarsa, komea ja vahva, mutta vähintäänkin yhtä omapäinen kuin isänsä. Emältä lahjaksi saatu periksiantamattomuus luokin sitten aivan omanlaisensa haasteen saada nuori ori suuntaamaan intonsa vaihteeksi johonkin positiiviseen ja hyödylliseen. Paju oli heti alusta saakka myymässä varsan eniten tarjoavalle tai vaikka makkaratehtaalle, ja tästä inspiroituneena ori nimettiinkin Pekoniksi. Joka sitten nopeasti lyheni lempinimeksi Koni.

i. Kalevankarhu
SH, 152 cm, vprt
KRJ-I, ERJ-I, SLA-II
ii. Alholan Karhunen
154 cm, vprt
iii. Alholan Konto
iie. Walon Pruuni
ie. Pola
150 cm, rt
iei. Knektinen
iee. Juurakan Janna
e. Meiramikujan Puusti
SH, 150 cm, vprt
ERJ-I, SLA-II
ei. Meiramikujan Peeti
153 cm, vrn
eii. Peksi
eie. Helmen Neppari
ee. Meiramikujan Muffinssi
145 cm, vrt
eei. Meiramikujan Herttua
eee. Meiramikujan Kermakko

Jälkeläisinfo

Koni on koulua ja esteitä kilpaileva hevosori, joka on harkitusti käytettävissä jalostukseen.   20.6.2020 t. Helmiahon Silkkimagia
16.1.2021 t. Vuornan Hirvenhunaja

KRJ:n alaiset kouluratsastuskilpailut, 46 sijoitusta

10.11.2018 Rushock Bog Helppo A : 4/30
11.11.2018 Rushock Bog Helppo A : 1/30
14.11.2018 Rushock Bog Helppo A : 3/30
15.11.2018 Hiprakka Helppo A : 4/30
16.11.2018 Hiprakka Helppo A : 4/30
17.11.2018 Hiprakka Helppo A : 1/30
17.11.2018 Riemunkirjava Helppo B : 6/50
21.11.2018 Riemunkirjava Helppo B : 7/50
24.11.2018 Riemunkirjava Helppo B : 4/50
24.11.2018 Riemunkirjava Helppo B : 7/50
1.12.2018 Radiating Warmbloods Helppo A : 1/30
2.12.2018 Radiating Warmbloods Helppo A : 3/30
6.12.2018 Radiating Warmbloods Helppo A : 1/30
18.12.2018 Lupsakka Helppo A : 4/40
19.12.2018 Lupsakka Helppo A : 1/40
1.3.2019 Huvitus Helppo A : 4/30
6.3.2019 Huvitus Helppo A : 4/30
11.3.2019 Huvitus Helppo A : 5/30
12.3.2019 Huvitus Helppo A : 5/30
16.3.2019 Huvitus Helppo A : 1/30
2.3.2019 Kuuran Helppo A - 6/40
5.3.2019 Kuuran Helppo A - 1/40
2.3.2019 Hiivurin Helppo A : 1/40
24.11.2018 Bellgrove Helppo A : 2/60
27.11.2018 Bellgrove Helppo A : 1/60
2.12.2018 Bellgrove Helppo A : 3/60
19.12.2018 Bellgrove Helppo A : 6/60
29.12.2018 Bellgrove Helppo A : 5/60
30.12.2018 Bellgrove Helppo A : 2/60
9.12.2018 Radiating Warmbloods Helppo A : 1/30
10.12.2018 Radiating Warmbloods Helppo A : 4/30
10.12.2018 Radiating Warmbloods Helppo A : 1/30
1.12.2018 Hiivurin Helppo A : 1/40
6.12.2018 Hiivurin Helppo A : 5/40
7.12.2018 Hiivurin Helppo A : 6/40
10.12.2018 Stall Fernweh Helppo A : 3/40
17.3.2019 Huvitus Helppo A : 3/30
23.3.2019 Huvitus Helppo A : 5/30
9.3.2019 Cadogan Ponies Helppo A : 3/30
11.3.2019 Cadogan Ponies Helppo A : 5/30
15.3.2019 Cadogan Ponies Helppo A : 3/30
18.3.2019 Cadogan Ponies Helppo A : 1/30
23.3.2019 Cadogan Ponies Helppo A : 2/30
10.3.2019 Hiivurin Helppo A : 1/40
16.2.2019 Rushock Bog Helppo A : 1/40
18.2.2019 Rushock Bog Helppo A : 1/40

ERJ:n alaiset esteratsastuskilpailut, 45 sijoitusta

20.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 5/30
21.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 4/30
23.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 5/30
25.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 4/30
26.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 1/30
27.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 4/30
30.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 5/30
31.7.2019 Riemunkirjava 80 cm : 4/30
5.8.2019 Riemunkirjava 80 cm : 2/30
5.8.2019 KK Lupin 100 cm : 4/65
11.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 5/30
12.9.2019 Mörkövaara 90 cm : 5/30
14.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 2/30
16.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 2/30
18.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 3/30
7.9.2019 Riemunkirjava 100 cm : 5/48
18.9.2019 KK Lupin 100 cm : 3/70
22.9.2019 KK Lupin 100 cm : 5/70
23.9.2019 KK Lupin 100 cm : 5/70
13.9.2019 Rose Grove Stable 100 cm : 4/82
15.9.2019 Rose Grove Stable 100 cm : 9/82
11.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 2/30
14.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 3/30
3.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 1/30
4.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 3/30
13.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 1/30
19.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 4/30
22.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 4/30
27.9.2019 Mörkövaara 100 cm : 1/30
9.8.2019 Syyn Kartano 100 cm : 4/40
14.8.2019 Syyn Kartano 100 cm : 6/40
15.8.2019 Syyn Kartano 100 cm : 3/40
16.8.2019 Syyn Kartano 100 cm : 4/40
11.9.2019 Riemunkirjava 100 cm : 3/48
11.9.2019 Riemunkirjava 100 cm : 6/48
12.9.2019 Riemunkirjava 100 cm : 2/48
13.9.2019 Riemunkirjava 100 cm : 1/48
16.9.2019 Riemunkirjava 100 cm : 4/48
18.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 3/30
18.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 4/30
19.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 3/30
20.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 5/30
22.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 1/30
24.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 4/30
30.10.2019 Hornanhovi 100 cm : 4/30

Cupit ja muu menestys

30.11.2018 VSR Rotunäyttelyt : III-palkinto
18.4.2020 NJ Haltiasalo : irto-SERT (pt. alaera)

Suomenhevosten kantakirjatilaisuus 31.5.2020

Kantakirjattu toukokuussa 2020 kolmannella
palkinnolla KTK-III (67p.)

19.12.2021 : SISU-Battle, Suomenhevosten koulumestaruus Jukolassa, kirjoittanut Liia

Ja taas niitettiin mainetta ja kunniaa Konin kanssa koulussa! Tällä kertaa osallistuttiin Jukolan järjestämiin suomenhevosten koulumestaruuskisoihin, joissa ori pääsi esittelemään osaamistaan Helppo C-luokassa. Koni ei ollut aikoihin päässyt mukaan mihinkään kisoihin, joten pienoista jännitystä oli orin osalta havaittavissa. Suoritukseen lähdettiin kuitenkin päättäväisin mielin ja vannotettiin kyllä moneen kertaan että yksikään tuomari ei tänään huonoja pisteitä anna - eikä antanut! Tehtiin vahva ja rauhallinen suoritus orin kanssa, kaikki meni just niinku piti ja jyrättiin heittämällä muiden ratsukoiden ohi ensimmäiselle sijalle! Ihana Koni, vähän alkoi jopa harmittaa ettei lähdetty useampaan luokkaan orin kanssa, mutta onneksi muutkin hevoset tekivät hyviä suorituksia.



13.11.2021 : Avajaisrieha Rullegårdissa, kirjoittanut Liia

Konin kanssa osallistuttiin Rullegårdin avajaisriehaan ja maastoestekilpailuun! Jo kisaeläkkeellä oleileva Koni oli toki innoissaan päästessään vähän tuulettumaan oman kodin ulkopuolelle ja maastoesteradalla orissa oli jo melkoinen pitäminen; hyppäämään olisi pitänyt päästä ja heti! Ensimmäinen suoritus tehtiin Hypnotin kanssa, joten itse olin päässyt jo ennestään rataan tutustumaan hyvin. Hypnotin suoritus ei mitenkään erityisesti mieltä hivellyt, mutta Konin kanssa odotukset olivat kieltämättä korkeammalla. Ori lähti liikkeelle reippaasti, muttei kuitenkaan omaksi onnekseni päättänyt heittää aivan ranttaliksi. Esteet ylittyivät hyvin ja radan ainoa vesieste ylittyi niin roimalla ilmavaralla, että mahtoi siinä olla katsojillakin naurussa pidättelemistä. Konin kanssa sijoituttiinkin lopulta kolmansiksi, radan voittajakaksikon aika olikin huomattavasti nopeampi kuin meidän. Olipa silti aivan hurjan kivaa ja orikin vaikutti piristyvän roimasti kun poikettiin hiukan tavallisista rutiineista.



1.12.2021 : Esteratsastuskilpailut Kultasaaren Kartanolla, kirjoittanut Liia

Konin kanssa osallistuttiin Kultasaaren avajaispäivään ja esteratsastuskisoihin, joissa osanotto olikin melko runsasta. Koni oli aluksi hiukan hermostunut saapuessamme paikalle, mutta onneksi ori rauhoittui hiukan lämmittelyiden aikana. Ja olihan tukena myös Ratto, joka tosin sekin vaikutti aika jännittyneeltä. Koni osallistui kahteen eri luokkaan, 100 ja 110 senttisiin, joista jälkimmäinen oli korkeampi kuin mitä orilla aiemmin kisoissa oli hypätty. Kotioloissa Koni toki oli mennyt paljon rataa 110:ssä, mutta jännitti kyllä silti tosi paljon! Ensimmäisessä luokassa Koni liikkui tosi hyvin eteen ja hyppäsi huolellisesti. Toisessa luokassa oma jännitys vaikutti ensin oriinkin, mutta onneksi suoritus lähti lopulta sujumaan ja vaikka saatiinkin neljä virhepistettä, oltiin silti tosi tyytyväisiä! Ensimmäisestä luokasta tuli kuitenkin puhdas suoritus nollalla virhepisteellä ja saatiin muistoksi kaunis ruusuke, jee!



Konin varustekaappi

Kaikki Konin varusteet on hankittu Equestrian PRO-varustekaupasta.
Web design © Milja (taustakuva & piirretty grafiikka © http://www.amretasidik.com/)
Tämä on virtuaalihevonen - A sim game horse