Kuurtolan Lime in Crime

Virallinen nimi: Kuurtolan Lime in Crime Rekisterinumero: VH18-031-0398
Rotu, sukupuoli: Suomalainen puoliverinen, tamma Painotus: Estepainotteinen
Syntymäaika: 14.10.2018 (4v. 14.11.2018) Koulutustaso: re 160 cm
Kasvattaja: Kuurtola Väri & Säkä: Ruunikonkimo & 159 cm
Omistaja: Liia (VRL-11284) Saavutukset:

Lime in chococrime

Kaiken järjen mukaan Limpusta olisi voinut odottaa varttuvan hyvin toisenlaisen hevosen. Lokakuun harmaudessa syntynyt kimo tammavarsa jämähti vanhemmistaan poiketen melko pieniin mittoihin ja vaikka isäorin komeasta ruunikosta värityksestä ei ole tietoakaan, niin kyllä se sentään emältään näyttää harvoine jouhineen ja alati hörössä sojottavine korvineen.

Karsinassa silmät puoliummessa kyhjöttävä Limppu on varsin tavanomainen näky mihin aikaan päivästä tahansa. Tarhassa ollessaan Limppu jaksaa liikutella koipiaan hiukan aktiivisemmin, mutta kyllä siltikin on käynyt varsin selväksi että urheilu ja aktiivisuus eivät varsinaisesti ole tamman sydäntä lähellä. Limppu on ystävystynyt toisen puliveritammamme Ullan kanssa niinkin lujasti, että kaksikon erossa pitäminen osoittautuu aika-ajoin melko haasteelliseksi. Tarhasta tammat kulkevat nätisti peräkanaa talliin korvat hörössä ja kuin hymysuin, mutta ilman takana tallustavaa Ullaa, muuttuu Limppu kiukuttelevaksi pikkuponiksi joka tekee maailman isoimman ongelman milloin mistäkin.

Karsinatavoiltaan Limppu on lähes moitteeton ja hoitotoimenpiteet sujuvat oikein lokoisasti. Tamman voi harjauksen aikana pitää tallikäytävällä irrallaankin, yleensä Limppu nuokkuu tyytyväisenä aloillaan eikä suunnittele minkäänsortin koiruuksia. Varustaessa satulavyö kannattaa tarkistaa ainakin kerran tai pari ennen selkäännousua jollei halua löytää itseään keikkumassa pitkin Limpun kylkeä valuvaa satulaa.

Ratsukoulutusta Limpun kanssa on jo hiljakseen aloiteltu ja melkoinen matka on tästäkin kyllä taas tulossa. Jännitetään että miten käy tamman kanssa koulukentillä, sillä Limpun molemmat vanhemmat ovat puhtaasti esteratsastukseen painottuneita. Vannoutuneena kouluratsastajana haaveissa olisi tietysti saada Limppu rataesteiden lisäksi toimimaan myös koulukentillä, mutta se jäänee vielä nähtäväksi. Ratsuna Limppu on osoittautunut fiksuksi ja nopeaoppiseksi, mutta näiden positiivisten ominaisuuksien vastapainona tamma on todella laiska. Vaatii melkoista pinnistelyä ja ponnistelua saada tamma liikkeelle ja etenkin liikkumaan hyvin eteen, mutta ahkera työskentely kantaa onneksi tässäkin tapauksessa pitkälle. Varmasti koulutuksen jatkuessa saadaan tästäkin laiskiaisesta esiin oikein hieno kisaratsun alku!

i. Chococco d'Grand
FWB, 167 cm, rn
ERJ-II
ii. VIR MVA Ch Roibrant Chococroc
FWB, 168 cm, rn
KTK-I
iii. Veurdink Casiraghi
iie. Vanilluxe
ie. Cinnamon Champurrado Brent
FWB, 165 cm, prn
ERJ-II
iei. Rarus Rawr!
ERJ-II
iee. Spiky Scorpion
e. Lemonade Lip Joy
FWB, 165 cm, rnkm
ERJ-I
ei. Cactus Slice Kern
KWPN, 164 cm, rnkm
ERJ-I
eii. Colossal
ERJ-II, KWPN-II
eie. Banana Skin Up
ERJ-II, KWPN-II, YLA3
ee. Kjöst Jalinda
BWP, 163 cm, rnkm
eei. Get Blown Up
eee. Bazoon Lies

ERJ:n alaiset esteratsastuskilpailut, 44 sijoitusta

2.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 70 cm : 1/40
5.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 70 cm : 4/40
12.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 150 cm : 3/40
19.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 150 cm : 2/40
20.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 150 cm : 1/40
24.11.2018 ERJ Krooknäs 140 cm : 3/30
29.11.2018 ERJ Krooknäs 140 cm : 4/30
13.11.2018 ERJ Krooknäs 160 cm : 4/29
15.11.2018 ERJ Krooknäs 160 cm : 5/29
17.11.2018 ERJ Krooknäs 160 cm : 4/29
24.11.2018 ERJ Krooknäs 160 cm : 5/29
28.11.2018 ERJ Krooknäs 160 cm : 5/29
5.11.2018 ERJ Arola 150 cm : 2/30
2.11.2018 ERJ Adina 140 cm : 6/39
8.12.2018 ERJ Gestüt Helmwald 160 cm : 4/30
11.12.2018 ERJ Gestüt Helmwald 160 cm : 2/30
24.11.2018 ERJ Hiivuri 110 cm : 5/30
26.11.2018 ERJ Hiivuri 120 cm : 1/30
8.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 1/30
10.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 3/30
14.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 3/30
8.12.2018 ERJ Checkmate Ponies 160 cm : 2/27
30.11.2018 ERJ Krooknäs 140 cm : 1/30
11.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 70 cm : 2/40
15.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 70 cm : 3/40
17.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 70 cm : 6/40
17.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 70 cm : 1/40
20.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald 70 cm : 3/40
6.11.2018 ERJ Adina 140 cm : 2/36
4.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 1/30
6.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 4/30
8.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 3/30
14.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 4/30
15.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 2/30
16.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 2/30
30.11.2018 ERJ Hiivuri 120 cm : 2/30
22.11.2018 ERJ Half Moon 160 cm : 5/29
23.11.2018 ERJ Half Moon 150 cm : 3/29
24.11.2018 ERJ Half Moon 160 cm : 3/29
14.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 3/30
16.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 1/30
19.12.2018 ERJ Colosseum 150 cm : 1/30
9.12.2018 ERJ Checkmate Ponies 160 cm : 1/27
10.12.2018 ERJ Checkmate Ponies 160 cm : 1/27

7.1.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia


"Sjöjungfru (merenneito) on taitava sekoitus Peppi Pitkätossua ja Muumeja." Näin sanottiin myyntipuheessa mustan puoliveritamman kuvan vieressä. Tihrustin kuvaa lukulasit huurussa vanhan Mersun hytissä ja hoputin mielessäni Pajua, joka sovitti jalkaansa uusia talvisaappaita lumisilla rappusilla istuen. Kun Paju vihdoin sai itsensä sovitettua autoon, painoin kaasun pohjaan jo ennen kuin ovi oli ehtinyt sulkeutua. "Mikä sua risoo", Paju karjaisi harmissaan ja läimäytin myynti-ilmoituksen hänen polvelleen. "Siellä on myynnissä hevonen missä on Peppiä ja Muumeja", karjaisin takaisin ja painoin nastan lautaan. Paju tiesi olla hiljaa loppu matkan huutokauppaan, eikä edes paikanpäällä uskaltanut vastustaa tahtoani. Jälkikäteen en yhtään edes liioittele sanoessani että Ruun ostopäätös lähti oikeasti liikkeelle pelkästään suvusta ja nimestä.

30.12.2018 Lumiestekilpailut Stall Sjöholmassa, kirjoittanut Liia

Stall Söholmassa järjestettävä lumiestekisa oli kuulostanut niin mukavalta tapahtumalta, että päätettiin muutaman Kuurtolan hepan kanssa ottaa osaa. Yksi hevosista oli jo kisauransakin selättänyt Limppu, joka selvästi tuntui kaipaavan hiukan säpinää elämäänsä. Jännitti ihan hurjasti tamman puolesta, sillä Limppu osaa olla oikea sähikäinen jos vain sille päälle sattuu - ja nyt tamma oli lepuutellut hermojaan aivan tarpeeksi pitkään keksiäkseen vaikka ja mitä kepulikonsteja radan varrelle. Esteet oli rakennettu lähes ykinomaa lumesta, toki mukaan oli upotettu oksia ja puomeja kiinnittämään ratsukon huomion. Limppu oli melko jännittynyt kisapaikalle saavuttuamme, mutta onneksi muiden tuttujen hevosten seura sai sitä hiukan rauhoittumaan. Starttasimme Limpun kanssa ensimmäisinä, lähtö oli yllättävän hyvä ja alkurata sujui tältä vanhalta konkarilta helposti ja ilman mitään metkuja! Tehtiin nopea ja tyylipuhdas rata, eivätkä puomitkaan kolahdelleet. Olin ihan hurjan ylpeä meidän konkarista, joka selvisi aivan esimerkillisesti ensimmäisestä julkisesta suorituksestaan lomailun jälkeen! Ja mikä parasta; sijoituimme luokkamme kakkosiksi ja Limppu sai ruusukkeen lisäksi myös ihanat punaiset pintelit sekä tietysti ylimääräisen annoksen porkkanoita ja haleja!




Kaikki Limpun varusteet on hankittu Equestrian PRO-varusteliikkeestä.
Web design © Milja (taustakuva & piirretty grafiikka © http://www.amretasidik.com/)
Tämä on virtuaalihevonen - A sim game horse