Mantelimarenki

♡ KTK-II

Virallinen nimi: Mantelimarenki, "Manta" (ent. Mantelimuru) Rekisterinumero: VH18-018-2059
Rotu, sukupuoli: Suomenhevonen, tamma Painotus: Koulupainotteinen
Syntymäaika: 28.9.2018 (16v.) Koulutustaso: Vaativa B
Kasvattaja: O. Pellonpää Väri & Säkä: Rautias, 160 cm
Omistaja: Liia (VRL-11284), Kuurtola Saavutukset: KTK-II

I'm going nuts!

Mantaa ei todellakaan tarvittu yhtään mihinkään kun tammaa lähdettiin suunnittelemaan; tuttujemme omistama isäori Nakkertton vaan oli niin ihana ja upea, etten voinut vastustaa kiusausta pyytää orista astutusta naapurimme Mantelimuiskeelle - josta siitäkin olin varsaa jo pitkään haaveillut. Kun tammavarsa sitten syntyi, lohduttauduin ajatuksella että välillä täytyy tehdä tällaisia "herätevarsoja" ilman suurempia suunnitelmia jotta homma pysyy mielekkäänä. Ja Mantasta kasvoikin aivan upea ilmestys; kooltaan tamma venähti emänsä ohi yhdessä hujauksessa ja se muistuttaakin ulkomuodoltaan enemmän hiukan punertavamman sävyistä isäänsä.

Manta on meidän hevosista ehdottomasti se "the jyrä", joka mennä viipottaa ihmisestä välittämättä. Tamma tarvitsee tiukat otteet ja käsittelijä ehdottomasti ruista ranteeseensa, joten Mantasta ei valitettavasti tullut meidän tallin suloista kullannuppua jota siitä kovasti toivottiin. Jyräämisvimmastaan huolimatta Manta ei ole mikään pahantahtoinen ihmissyöjä, vaan sen kanssa tulee helposti toimeen kunhan on saanut talutusoperaation pois alta.

i. Nakkertton
SH, 161 cm, rt
ii. Nietosville
SH, 164 cm, rt
iii. Napoleon
iie. Lumivilla
ie. Taikatanner
SH, 160 cm, rt
iei. Kino
iee. Taikatanssi
e. Mantelimuiske
151 cm, trt
ei. Mantelimurina
158 cm, m
eii. Kauravaras
eie. Kielas
ee. Vispilänkauppa
147 cm, trtkm
eei. Jalon Sotaketo
eee. Aavasen Vispi

Jälkikasvu

Manta on rajoitetusti käytettävissä jalostukseen tuontisukuisille hevosille. Periyttänee hyvää ratsastettavuuttaan sekä isoa kokoaan.   ♡ 9.11.2018 sh-o. Kuurtolan Naavaparta KTK-II
♡ 11.5.2019 sh-t. Vuornan Muffini KTK-III
♡ 3.9.2020 sh-t. Ch Vuornan Minimarenki KTK-III

KRJ:n alaiaissa kouluratsastuskisoissa yhteensä 50 sijoitusta

31.10.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 5/50
2.11.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 1/50
3.11.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 1/50
6.11.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 6/50
11.11.2018 KRJ Ristikallio Helppo B : 4/50
12.11.2018 KRJ Ristikallio Helppo B : 4/50
24.11.2018 KRJ Bellgrove Vaativa B : 4/60
27.11.2018 KRJ Bellgrove Vaativa B : 3/60
29.11.2018 KRJ Bellgrove Vaativa B : 7/60
18.11.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 6/50
19.11.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 3/50
21.11.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 2/50
9.1.2019 KRJ Stall Fernweh Vaativa B : 6/40
15.1.2019 KRJ Stall Fernweh Vaativa B : 1/40
16.1.2019 KRJ Stall Fernweh Vaativa B : 4/40
12.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 4/30
12.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 3/30
13.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 5/30
14.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 2/30
19.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 4/30
16.2.2019 KRJ Pirunportti Vaativa B : 4/30
19.2.2019 KRJ Pirunportti Vaativa B : 1/30
2.3.2019 KRJ Hiivurin Vaativa B : 3/40
10.3.2019 KRJ Hiivurin Helppo A : 4/40
14.3.2019 KRJ Daelwyn Vaativa B : 2/30
13.11.2018 KRJ Ristikallio Helppo B : 6/50
18.11.2018 KRJ Ristikallio Helppo B : 7/50
19.11.2018 KRJ Ristikallio Helppo B : 3/50
14.11.2018 KRJ Stall Fernweh Helppo A : 1/40
16.11.2018 KRJ Stall Fernweh Helppo A : 4/40
4.12.2018 KRJ Bellgrove Vaativa B : 1/60
22.12.2018 KRJ Bellgrove Vaativa B : 1/60
25.12.2018 KRJ Bellgrove Vaativa B : 3/60
23.11.2018 KRJ Riemunkirjava Vaativa B : 6/50
5.12.2018 KRJ Hiivurin Vaativa B : 3/40
9.12.2018 KRJ Stall Fernweh Vaativa B : 6/40
10.12.2018 KRJ Stall Fernweh Vaativa B : 3/40
21.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 2/30
24.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 3/30
25.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 3/30
26.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 5/30
29.1.2019 KRJ Hornanhovi Vaativa B : 2/30
13.2.2019 KRJ Team J&K Vaativa B : 3/40
17.2.2019 KRJ Team J&K Vaativa B : 1/40
19.2.2019 KRJ Team J&K Vaativa B : 1/40
19.2.2019 KRJ Pirunportti Vaativa B : 2/30
23.2.2019 KRJ Pirunportti Vaativa B : 3/30
17.3.2019 KRJ Daelwyn Vaativa B : 2/30
20.3.2019 KRJ Daelwyn Vaativa B : 2/30
20.3.2019 KRJ Daelwyn Vaativa B : 3/30

Suomenhevosten rotunäyttelyt 30.11.2018

Marraskuussa 2018 Manta osallistui rotunäyttelyissä
varsojen luokkaan ja sielle myönnettiin II-palkinto.

Näyttelymenestys

13.6.2019 NJ Susiraja : irtoSERT (pt. Lissu T)

Suomenhevosten kantakirjatilaisuus 20.7.2019

Manta kantakirjattiin heinäkuun tilaisuudessa toisella
palkinnolla pistein 18 + 19 + 18 + 18 = 73p., KTK-II

28.9.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia

Ehdittiin jo jännittämään että kuinka monta yötä pitää viettää tallissa päivystäen naapurimme Muisku-tamman varsomista, mutta kaikkien onneksi hurjan suloinen pikkutamma putkahtikin maailmaan meitä riemastuttamaan juuri Pajun syntymäpäivänä! Varsan isä on Pajun tuttujen, Pellonpään perheen, omistama upea Nakkertton, josta varsaa olen jo pidemmän aikaa hamuillutkin. Olin jo alustavasti miettinyt sopivaa nimeä varsalle, mutta tamman vasta tamman könytessä ensimmäistä kertaa pitkille koivilleen, ponnahti juuri oikea nimi mieleen; Mantelimuru! Mikäpä olisikaan suloiselle raudikolle passelimpi nimi. Tammavarsa vaikuttaa oikein täpäkältä ja topakalta pakkaukselta pitkillä kintuillaan ympäri karsinaa hoippuessaan. Päättäväisesti varsa kammetsi itsensä ylös kerta toisensa jälkeen ja väsynyt emätamma joutui pitämään varsaa herkeämättä silmällä vielä pitkän aikaa ennen kuin kaksikko nuupahti unilleen. Ollaan kyllä niin innoissaan tästä pikku-varsasta ja etenkin siitä että aletaan saamaan Kuurtolan suokkikasvatukseenkin jo vähän vauhtia! Enää täytyy toivoa että nuori varsa sitten hamassa tulevaisuudessa osoittaa yhtä kovaa kapasiteettia ja intoa kisakentille kuin vanhempansakin! Muiskun ensimmäisellä jälkeläisellä ainakin on sujunut hienosti omistajansa luona. En kyllä jaksa uskoa että tämäkään varsa "sisaruksiaan" yhtään huonommin pärjäisi vaan varmasti tullaan keräämään roimasti mitaleja ja sijoituksia tulevaisuudessa. Paju on jo vitsaillut että jos toisin käy niin sitten täytyy kyllä pistää kasvatusrotu vaihtoon!

9.1.2020 Kouluratsastuksen rataharjoitus Röllimetsässä

Liia käänsi rautiaan suokkitammansa Mantan radalle harjoitusravissa. Liia pyrki saamaan tammaan hieman lisävauhtia ennen tervehdystä, mutta pysähdys jäi hieman turhan kauas. Siirtyminen harjoitusraviin oli nihkeä, mutta oikealle kääntymisen jälkeen otti Manta kaiken ilon irti keskiravista. Kun oli aika tehdä avotaivutusta vasemmalle, ei Manta malttanut juoksemiseltaan keskittyä ratsastajansa avuille, jolloin taivutus jäi minimaaliseksi. Puoliympyrä vasemmalle onnistui tasapainoisesti, vaikkakin kääntyminen ympyrälle jäi jälleen hieman liian myöhään. Sulkutaivutus meni avotaivutusta paremmin, sillä tamma alkoi vihdoin keskittyä työntekoon ja selässä notkuvan ratsastajan apuihin. Lisättyravi sai kuitenkin Mantan pään jälleen pyörryksiin, eikä harjoitusraville siirtymisestä meinannut tulla oikein mitään. Jälleen tamma juoksi avotaivutusten läpi, ja malttoi kuunnella ohjeita vasta puoliympyrän jälkeen. Sulkutaivutukset sujuivat myös oikeaan kierrokseen oikein näppärästi. Siirtyminen keskikäyntiin oli hieman hakusassa, sillä tamma melkein laahusti eteenpäin ennen lisättyä käyntiä, jossa Liia sai toden totta tehdä töitä, jotta tammaan sai jonkinlaista liikettä. Pysähdys ja peruutus onnistui suhteellisen hyvin, vaikka peruutusaskeleet tulivatkin hieman vinoon eikä niinkään suoraan. Siirtymä peruutuksesta vasempaan harjoituslaukkaan oli räjähtävä, ja voisi sanoa, että tamma eteni keskilaukassa, vaikka sitä ei vielä ihan haettukaan. Keskiympyrä keskilaukassa sujui hyvin, vaikka ympyrä meinasi lässähtää hieman liika suureksi. Harjoituslaukalle siirtymä oli haastava ja laukanvaihto askeleessa vielä sitäkin haastavampi. Laukka kuitenkin Liian painostuksesta viimein vaihtui ja keskiympyrä keskilaukassa viiletettiin onnistuneesti tähänkin suuntaan. Laukanvaihto askeleessa sujui tähän kierrokseen paremmin, Mantan siirtyessä hieman tasapainoisempaan harjoituslaukkaan. Pituushalkaisijalle ratsukko kääntyi juuri oikeasta paikasta ja saapui lopputervehdykseen oikein energisesti.

Mantan varustekaappi


Kaikki Mantan varusteet on hankittu Equestrian PRO-varusteliikkeestä.
Web design © Milja (taustakuva & piirretty grafiikka © http://www.amretasidik.com/)
Tämä on virtuaalihevonen - A sim game horse