Villahaan Sulotti


Villahaan Sulotti "Suttu" VH18-018-1973

∘ Suomenhevonen, ori
∘ 158cm, ruunikko
∘ Syntynyt Suomessa 3.7.2018, 17-vuotias
∘ Kasvattaja Villahaka
∘ Omistaja VRL-11284, Vuorna

Koulupainotus
Osaaminen Vaativa B

KTK-II


Kun sana Villahaan kasvattimyynnistä kantautui vihdoin meidänkin korviin tänne keskelle korpea, alettiin valmistautua jo täyttä häkää uuden hevosen saapumiseen vaikkei myytävistä hevosista vielä tiedettykään tuon taivaallista. Meillä oli jo samalta kasvattajalta reippaaseen eläkeikään huristellut Tollo, hiukan vetreämpi vanhus Hermias, sekä uusimpana hankinta tamma Sammari, eikä näistä kukaan ole tuottanut yhden ainoaa pettymystä koko elämänsä aikana, joten aika varmoin mielin saatettiin lähteä myytäviä hevosia katsomaan. Paikan päällä mentiin sitten ihan intuition mukaan ja päätin napata mukaani sen, joka persoonansa puolesta eniten kolahtaisi.

Tammamaisella nimellä paiskattu Sulotti on iso ja raamikas hevosori, ei ulkoisesti lainkaan sellainen ponimainen söpömys joista yleensä tykkään, mutta komean ulkomuotonsa ja letkeän luonteensa kera Suttu jyrää itsensä helposti suosikkihevosteni joukkoon. Jämptiä asennetta ja itsevarmaa otetta orin käsittelyyn vaaditaan, mutta tästä huolimatta Sutun kanssa tulee hyvin toimeen käsittelijä kuin käsittelijä. Joinain päiviän Suttu on melko hidas syttymään ja tuntuu ettei se oikein ota herätäkseen omista pilvilinnoistaan. Hermojaan ei kannata ihan tyystin menettää, mutta Suttu on kyllä yleisesti ottaen sellainen "kerta laaksita-hevonen", että sille täytyy kunnolla näyttää koska työskennellään ja koska sitten taas voidaan haaveilla omiaan. Jos käsittelijä jää vain hiukan tökkimään oria eteenpäin, saa sitä taatusti lykätä koko lopunkin päivää.

Karsinatavoiltaan Suttu on moitteeton. Se toivottaa karsinaansa tervetulleeksi hoitajan mihin vuorokaudenaikaan tahansa, eikä sitä haittaa tippaakaan seistä aloillaan harjattavana. Kaviotkin ori antaa huoltaa ilman mitään valitusta, joten meidän kengittäjä hoitaa aina hyvillä mielen Sutun jalat. Eläinlääkäri tuppaa oria hiukan jännittämään, mutta se osaa kyllä olla kohtelias oma itsensä.

i. Sumuluoti
160cm, m
Jälk. C
ii. Simpan Uturi iii. Simppa
iie. Kultarilli
ie. Suoma iei. Unho
iee. Pikku-Selma
e. Lumituuli
157cm, rt
Jälk. C
ei. Rytke eii. Ryske
eie. Sisutar
ee. Lounatuuli eei. Kaarnakainen
eee. Leijatuuli

Jälkeläisinfo

Suttu on harkitusti käytettävissä jalostukseen. Periyttänee hyvää ja tasaista luonnettaan.  

1.7.2020 t. Helmiahon Vilmiina KTK-II, SV-I
29.12.2022 t. Vuornan Kuukasku

Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

8.10.2018 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Liia
Hups - taas saatiin villahakalaisia lisää talliin! Sulotti on neitimäisellä nimellä paiskattu ruunikko ori, joka myyntitapahtumassa kyllä miellytti samantien niin omaa kuin Pajunkin silmää. Oreja meillä on oikeasti edelleenkin tallissa ihan liikaa tammoihin verrattuna, mutta ei sitä aina pysty järjellä loppuun asti ajattelemaan. Sutun vanhemmat kisaavat yleispainotteisesti sekä esteitä että koulua, joten varmaan saadaan tästäkin herrasta hyvä ratsu molempiin lajeihin. Meille muuttaessaan viisivuotias Suttu oli kasvattajan luona jo tietysti perin hyvin koulutettu ratsunhommiin, joten meillä päästäänn melkein suorilta sitten jatkamaan koulutusta eteenpäin. Kasvattajan sanoin "yritteliäs ja ahkera persoona - ainakin silloin kun vaan jaksaa ja huvittaa". Sutun kohdalla saatetaan siis hyvin todennäköisesti jäädä odottelemaan myös niitä kiukkupäivä, joina ei huvittaisi lähteä tekemään yhtään mitään. Muutopäivä sujui kuitenkin meidän kaikkien onneksi oikein hienosti, Suttu on oikein kivanoloinen ja peruspositiivisen tuntuinen kaveri, jonka kanssa tuli heti luottavainen ja hyvä mieli.

KRJ:n alaisissa kouluratsastuskisoissa 44 sijoitusta

26.10.2018 Runoratsut Helppo C - 6/40
26.10.2018 Runoratsut Helppo B - 1/40
27.10.2018 Runoratsut Helppo B - 5/40
24.10.2018 Rushock Bog Helppo B - 6/40
26.10.2018 Rushock Bog Helppo B - 2/40
27.10.2018 Rushock Bog Helppo B - 5/40
30.10.2018 Rushock Bog Helppo B - 4/40
2.11.2018 Shamrock Hill Vaativa B - 2/30
16.11.2018 Rushock Bog Vaativa B - 3/30
1.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 7/50
5.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 5/50
7.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 1/50
8.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 7/50
1.11.2018 Adina Helppo A - 1/93
24.11.2018 Bellgrove Vaativa B - 1/60
28.11.2018 Bellgrove Vaativa B - 6/60
1.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 6/60
2.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 3/60
5.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 5/60
18.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 1/50
18.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 3/50
10.12.2018 Hiivurin Vaativa B - 2/40
3.11.2018 KK Lapland Helppo A - 5/30
7.11.2018 KK Lapland Helppo A - 3/30
9.11.2018 KK Lapland Helppo A - 2/30
10.11.2018 KK Lapland Helppo A - 1/30
13.11.2018 KK Lapland Helppo A - 1/30
19.11.2018 KK Lapland Helppo A - 5/30
24.11.2018 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A - 2/30
24.11.2018 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A - 1/30
26.11.2018 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A - 5/30
27.11.2018 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A - 3/30
11.11.2018 Hiprakka Vaativa B - 2/30
15.11.2018 Hiprakka Vaativa B - 4/30
17.11.2018 Hiprakka Vaativa B - 1/30
6.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 4/60
9.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 6/60
10.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 3/60
23.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 6/60
24.12.2018 Bellgrove Vaativa B - 7/60
19.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 2/50
21.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 1/50
21.11.2018 Riemunkirjava Vaativa B - 7/50
7.12.2018 Stall Fernweh Vaativa B - 3/40

Näyttelymenestys
21.6.2019 NJ Hurmeen Kisakeskus : irtoSERT (pt. Sorel)

Suomenhevosten kantakirjatilaisuus 20.8.2019
Kantakirjattu toisella palkinnolla elokuussa
2019 pistein 18 + 18 + 17 + 17 = 70p., KTK-II

TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN
ulkoasu © Cery 2015 - otsikon kuvat © scirlin & Sanna H. (farleighacres1@gmail.com) - piirretty grafiikka © www.amretasgraphics.com
muu © Vuorna 2015