Fiktion Tähtihartsi

Päiväkirjamerkintä 26.8.2016 - kirjoittaja Sippe

"Mutta kun tää on voikko", yritin inttää minua epäilevästi silmäilevälle Tuukalle, " ja kantaa vielä hopeageeniäkin! Ja sillä oli muutenkin tosi mahtavat liikkeet, ja me tarvitaan uus ori ja.." Tuukka keskeytti minut nostamalla kätensä. "Ei, me ei tarvita lisää hevosia. Ei, vaikka sillä varsalla kuinka olisi joku aivan-sairaan-mahtava-ja-mä-niin-haluun-värigeeni. Ei." Vaikka tiesin käyttäytyväni lapsellisesti, käänsin miehelleni selän ja marssin tieheni parin kyyneleen karatessa silmäkulmaani. Olin todella ihastunut tähän varsaan. Se oli kiltti, kesy, hyväliikkeinen ja -rakenteinen ja kirsikkana kakun päällä väriltään voikko - joihin olin aina ollut ehkä vähän salaa ihastunut. Niinpä tunsin nyt suurta ärtymystä ja vähän suruakin - tallissamme oli reilusti tilaa, eikä uusi ori kasvamaan vanhempien rinnalle olisi ollut ollenkaan paha juttu.

Aamulla herätessäni hämmennyin. Siitä en ollut ihmeissäni, että Tuukka oli jo noussut - ei, sen sijaan kummastelin pihallemme saapunutta hevostraileria. Traikun ympärillä oli kuhinaa, ja kuinka ollakaan, myös Tuukka oli siellä. Kello ei ollut vielä kahdeksaakaan, joten ihmettelin todella, mitä vieras traileri teki ikkunani alla tähän aikaan aamusta. Heitin aamutakin päälleni ja hipsin alakerran kautta pihalle katsomaan, mitä oli tekeillä. Lastaussiltaa oltiin juuri avaamassa, ja kurkatessani kopista pilkotti kahden hevosen takamukset. Toinen oli kermanvärinen - voisiko se olla? Tuukka tuli trailerin toiselta puolelta luokseni leveästi hymyillen. "Kävin eilen illalla kattomassa sen sun varsas myynti-ilmotusta, ja siinä oli kyl jotain mikä ilmiselvästi iski muhunkin. Tai no, en kai mä nyt muuten olis järjestänyt sille kyytiä meille heti seuraavaks aamuks". Tuijotin miestä suu auki, mikä sai hänet hieman selventämään kertomustaan. "Soitin Miljalle ja sain tietää, et hän on just tänä aamuna ajamassa tän meidän tallin ohi, kun oli menossa kisoihin toisen hevosen kanssa. Kysyin sit et voiskohan tän varsan tuoda samassa kyydissä meille. Järjestettiin maksuasiat sun muut tossa eilisillan aikana, joten kyllä, Tähtihartsi asuu nyt meillä." Saatuani vihdoin puhe- ja liikkumiskykyni takaisin hyppäsin Tuukan kaulaan ja hoin kiitosta minkä kerkesin. Kuulostin varmasti kymmenvuotiaalta pikkutenavalta joka on juuri saanut ensimmäisen oman poninsa, enkä suinkaan aikuiselta tallin omistajalta. Juteltuani myös kasvattajan kanssa ja kiiteltyäni tätäkin, kapusin traileriin ottamaan tallin uutta asukasta ulos tutustumaan uuteen kotiinsa. Siinä se nyt oli, ikioma Tähtihartsini!

Päiväkirjamerkintä 26.9.2017 - kirjoittaja Sippe

Nousin Huukon selkään tallin edessä olevalta korokkeelta, ja kiristin satulavyötä selästä käsin vielä yhdellä reiällä. Takanamme tallityöntekijä Emmi oli paraikaa nousemassa kermanvärisen pienhevosori Taavin selkään. Olimme päättäneet tehdä piekkariorien kanssa syksyisen maastoretken Laukkavuorelle. Tarkoituksenamme oli lähteä maneesin takaa maastoon ja nousta polkuja pitkin kallion laelle. Laskeutuisimme alas vuoren toisella puolella, kulkisimme hetken järven viertä ja lopulta tulisimme takaisin tallille sänkkärien keskellä kiemurtelevaa ratsastuspolkua pitkin.

Hevoset olivat mukavan tasaisen tuntuisia, kun poistuimme tallin pihalta. Emmi ratsasti Taavin kanssa edellä, sillä Huuko oli näistä kahdesta hevosesta se vähemmän maastovarma yksilö. Päätimme ravata pienen pätkän metsäautotiellä, ennen kuin kääntyisimme Laukkavuorelle vievälle pienelle polulle. Huuko oli virkeällä tuulella, mutta ei tehnyt mitään tyhmä siirtyessämme raviin. Taavi kopsutteli korvat hörössä edellä, ja molemmat oriit hiljensivät helposti käyntiin kun tulimme polun risteykseen. Lähdimme kiipeämään melko jyrkästi ylöspäin mutkittelevaa polkua, ja hevoset joutuivat katsomaan tarkasti jalkoihinsa noustessaan aina vain korkeammalle. Upean syksyisen väriloisteen ylleen saaneet koivut, haavat, lepät ja vaahtera ympäröivät meitä joka puolella ja syksyn viimeiset linnut visersivät säveliään ylhäällä oksistossa.

Laukkavuoren huipulla annoimme hevosten hengähtää hetken. Maisemat täälllä olivat upeat. Alhaalla sininen Reimasjärvi kimalteli kristallien lailla tyynenä, ja oranssin, punaisen sekä keltaisen kaikissa sävyissä hehkuvat puut heijastuivat järven pinnasta maalausten lailla. Kaivoin kännykän taskustani, ja nappasin näkymästä kuvan. Kuvassa näkyi tämä upea suomalainen maisema Huukon ja Taavin, kansallishevosten, hörössä olevien korvien välistä. Näytin kuvaa Emmillekin, joka pyysi lähettämään sen hänellekin tallille päästyämme.

Hetken postikorttimaisemaa ihasteltuamme lähdimme kapuamaan vuorelta alas sen toiselle puolelle. Alastulo ei ollut yhtä jyrkkä kuin nousu, joten se sujui helpommin. Alas päästyämme kävelimme ja ravasimme melko pitkän pätkän ihanan rauhoittavaasti liplattavan Reimasjärven viertä. Kohta oikealle puolellemme aukenivat pellot, joiden toisella puolella pienenä pisteenä näkyivät Nuppulanharjun tallirakennukset. Sänkipellolla otimme vielä pienen laukkakilpailun, jonka minä ja Huuko onnistuimme täpärästi voittamaan. Tallille kävelimme rauhassa toisen pihattolaitumen vierustaa kulkevaa tietä pitkin, ja tallin pihalla laskeuduimme hevostemme selästä väsyneinä mutta onnellisina. Hevoset olivat hionneet hieman, joten tallissa molemmat saivat vielä huuhtelut pesukarsinassa. Jätimme oriit hetkeksi kuivattelemaan karsinoihin muutaman omenan ja heinäkasan kera, mutta kohta molemmat pääsisivät vielä useaksi tunniksi ulos muiden hevosten luo.

Kouluvalmennus 6.10.2017 - kirjoittaja Penelopeia

Taavi-suomenhevonen oli ratsastajansa kanssa jo kävellyt alkukäynnit, kun saavuin maneesille. Lähdimmekin sitten heti ottamaan ohjia tuntumalle, ja työskentelemään päivän tehtävien parissa. Työstimme valmennuksen alussa lähinnä käyntiä, aloittaen keskikäynnin hiomisesta huippuunsa. Kun orin askeleista alkoi löytyä tarvittavaa energiaa, lähdimme pyytämään ihan rehellisiä lisäyksiä pisteestä pisteeseen. Tässä vaiheessa otimme mukaan myös ravia, sillä lisäyksien jälkeen tehtiin aina siirtyminen raviin, jota ratsastettiin käyntipätkien välissä.

Kun olimme saaneet aikaan muutaman onnistuneen kierroksen sekä lisäyksiä että ravia, lähdimme vähän tunnustelemaan miltä takaosakäännökset tuntuisivat. Alkuun Taavi oli kovinkin hämmentynyt saamistaan avuista, eikä oikein osannut kuin stepata eteen ja taakse. Tulikin selväksi että orilta oli asiat pyydettävä erittäin selkeästi, ja aluuksi hitaalla temmolla. Kun lähestyimme tehtävää hieman rauhallisemmin ja muistimme kehua pienistäkin onnistumisista alkoi Taavikin tajuta mitä siltä oikein nyt haettiinkaan. Se näytti meille muutamia oikein mallikelpoisia takaosakäännöksiä.

​Käännösten jälkeen olin aika työskennellä hieman laukassa. Laukkaa lähdimme ratsastamaan loivalla kiemurauralla, missä mukaan tuli siis myös hieman vastalaukkaa. Tässäkin oli oltava tarkkana selkeistä avuista, jos ori jäi kaarteessa epätasapainoiseksi ja ilman tukea, se tiputti samantein raville. Kun ratsastaja oli pohkeen kanssa mukana muistuttamassa laukan ylläpidosta, se sujuikin sitten oikein mallikkaasti. Ehdimme hienosti vielä taivuttelemaan oria avotaivutuksessa laukan tahdissa. Se oli oikein sopiva liike tälle ratsukolle, sillä Taavin laukka osoittautui varsin kehuttavaksi nyt, kun siihen oli saatu oikeanlainen tahti. Loppuverryttelyt ratsukko sai suorittaa itsenäisesti, kun minä lähdin jo kohti seuraavaa tallia, ja seuraavaa valmennettavaa ratsukkoa.