Kasvatustoiminta

Vuornassa on alusta alkaen suhtauduttu poni- ja hevoskasvatukseen varsin rennolla, mutta rakkaudentäyteisellä otteella. Vuodesta 2011 vuoteen 2014 saakka ratsuponit olivat pääasiallinen kasvatusrotu, mutta shetlanninponit ovat pysyneet sitkeästi menossa mukana aina alkutaipaleelta saakka. 2014 syntyi meidän ensimmäinen suomenhevoskasvatti Vuornan Kajas, jonka jälkeen suomiputteja syntyi vuosi vuodelta yhä enemmissä määrin. Keväällä 2016 syntyi Vuornan kasvattajanimen alle vielä viimeiset puoliverivarsat, jonka jälkeen kasvatustoiminta on määrätietoisesti alkanut muovautua nykyiseen muotoonsa.

Shetlanninponiinit
Shetlanninponikasvatus voitaisiin katsoa lähteneeksi aluilleen meidän iki-ihanasta Bambista jonka ensimmäinen varsa Vuornan Effie syntyi vuonna 2012. Hiljalleen mukaan jalostustoimintaan saatiin muitakin poneja ja shetlanninponikasvatteja syntyikin vuonna 2016 jo ennätykselliset 15 kappaletta! Valtaosa poneistamme kilpailee valjakkoajossa, mutta joukkoon mahtuu myös muutama kouluponinrääpäle. Pyrimme saamaan ponimme kantakirjaan, jotta kasvateillammekin olisi hyvät edellytykset pärjätä kisakenttien lisäksi myös näyttelykehissä.

Suomenhevoset
Lapsena suomenhevonen oli aina yksi inhokkiroduistani. Mälstä ja tylsät liinaharjaiset möhkäleet eivät sytyttäneet sitten niin millään - kunnes tutustuin Nyytiin. Vuonna 2014 syntyi yksi vuornanalainen sumenhevoskasvatti, seuraavana vuonna varsoja oli syntynyt jo seitsemän ja vuonna 2016 peräti seitsemäntoista kappaletta! Suomenhevosemme kilpailevat vaihtelevasti eri lajeissa vaikka valtaosa hevosista taitaa vieläkin olla koulupainotteisia. Pienhevoset ovat pesunkestävänä ponifanina sydäntäni lähellä, mutta hevoskokoisia putteja meillä syntyy ihan yhtälailla.

Myyntiehdot ja muuta huomioitavaa
Jos olet kiinnostunut jostakin kasvatistamme luethan myyntiehtomme. Tarjouksia voi jättää niin sähköpostilla kuin mahdolliseen myyntitopikkiinkin. Jos valmiiksi valituista yhdistelmistä ei tunnu löytyvän juuri sitä oikeata superponia omaan talliin, voi meiltä kysellä rohkeasti myös tilausvarsoja. Näitäkin katsotaan sitten tapauskohtaisesti, mutta yleensä toivotut yhdistelmät ovat onnistuneet.

1. Kasvattien sivut on lähetettävä sopimamme ajan kuluessa osoitteeseen krumelur.virt(a)gmail.com
2. Kasvattimme tunnistaa liitteistä Vuornan tai VON.
3. Kasvattajaksi merkitään linkitettynä "Vuorna" ja kasvatusmaaksi Suomi
4. Kasvatit tulee rekisteröidä VRL:n hevosrekisteriin ja kasvattajaksi merkitään VUOR7332
5. Kasvattajana toivon kaikille kasvateilleni jonkintasoista aktiviteettia, mutta tästä sovitaan tietenkin aina hevoskauppojen yhteydessä
6. Jos kasvatista joutuu luopumaan, on se palautettava takaisin kasvattajalleen
7. Ja tärkein; muistakaa pitää hauskaa!

Kasvatit vuosilta 2011-2017, 135 kpl

Kasvatit kuluneelta vuodelta 2018

♡ 10.4. she-t. Vuornan Faerie Flirt om. Mooncloud
♡ 2.1. sh-t. Vuornan Hattaramyrsky om. Vuorna
♡ 22.1. sh-t. Vuornan Taikatiera om. Helmiaho
♡ -2. sph-o. Vuornan Tuohitöppönen om. Velmu
♡ 14.2. sh-o. Vuornan Tomuturpa om. Vuorna
♡ 28.2. sh-o. Vuornan Tšaikovski om. Kurjenpesä
♡ 3.3. sh-o. Vuornan Puuterinalle om. Runoratsut
♡ 5.3. sh-t. Vuornan Hattarapyörre om. Runoratsut
♡ 5.3. sh-t. Vuornan Kipinäkirsu om. Vuorna
♡ 7.3. sh-o. Vuornan Kaneliketku om. Vuorna

Katso kevään ihanat myyntivarsat!


♡ she-t. Vuornan Fluffy Puff Tutu

♡ sh-o. Vuornan Kajas

♡ sph-o. Vuornan Surusoturi

Palkittuja kasvattejamme

♡ nf-t. Topsyknoll's Pilow KTK-II & NFL-II
♡ she-t. Vuornan Effie Ch, KTK-III, KRJ-I, SHLA-I
♡ rp-t. Pickwick VIR MVA Ch, KTK-I, ERJ-II, YLA1
♡ she-t. Vuornan Chessie KTK-I
♡ rp-t. Vuornan Lilac Lime KTK-III
♡ conn-t. Vuornan Elva KTK-III
♡ she-o. Vuornan Rafflemallow SHLA-I, VVJ-II, YLA2
♡ wa-o. Vuornan Downpour VIR MVA Ch, KTK-II
♡ she-o. Vuornan Piece of Cake Ch, KTK-I
♡ she-t. Vuornan Bambi On The Ice KTK-II
♡ sh-t. Vuornan Kuura KRJ-I
♡ fwb-o. Vuornan Gouverneur KTK-II
♡ rhld-t. Beaumar Vanille Fortuna KTK-II, KRJ-II
♡ sph-t. Vuornan Hippa&Harmi KTK-III
♡ she-o. Vuornan Tropical Thunder KTK-I
♡ sh-t. Vuornan Heipähei KTK-III
♡ sh-o. Vuornan Monsuuni KTK-III
♡ she-t. Vuornan Satin Spark KTK-III
♡ sh-o. Vuornan Pilvikko KTK-III
♡ she-o. Vuornan Mangomonster KTK-III
♡ sh-t. Vuornan Myrskyhelmi KTK-II
♡ she-t. Vuornan Unicorn With Wings KTK-III
♡ she-o. Vuornan Bourbonboom KTK-I
♡ she-t. Vuornan Chickadee KTK-II
♡ she-t. Vuornan Bambiepuffs KTK-III
♡ sph-t. Vuornan Pikkupulla KTK-II
♡ sph-o. Vuornan Rusinaralli KTK-II, KRJ-III
♡ sh-o. Vuornan Rustiikki KTK-III
♡ sh-o. Vuornan Kajas SLA-II, KRJ-II
♡ sph-o. Vuornan Wäinänen KTK-II

Vuornan kasvatit tilastoina

♡ kasvateista vuoden 2017 joulukuuhun mennessä 1 kpl gotlanninrusseja, 1 kpl welshponeja, 2 kpl newforestinponeja, 4 kpl connemaranponeja, 12 kpl puoliverisiä, 21 kpl ratsuponeja, 43 kpl shetlanninponeja ja 50 kpl suomenhevosia
♡ ensimmäinen shetlanninponikasvatti Vuornan Effie syntyi vuonna 2012
♡ ensimmäinen suomenhevoskasvatti Vuornan Kajas syntyi vuonna 2014
♡ vuoden 2018 tammikuuhun mennessä kasvateistamme yhteensä 27 kpl on kantakirjattuja ja 8 kpl palkittu laatuarvosteluissa
♡ vuonna 2017 syntyi historiamme suurin määrä kasvatteja - 40 kpl, joista 25 oli suomenhevosia

Myynnissä

she-o. Vuornan Burrritoes
♡ Yksipolvinen (Jambalaya x Freytide Honeysuckle)
♡ KTK-III (Kuvat eivät sisälly kauppaan)
♡ Kilpaillut täydet sijat VVJ, KRJ & ERJ

ulkoasu © Cery 2015 - otsikon kuvat © scirlin & Sanna H. (farleighacres1@gmail.com) - piirretty grafiikka © www.amretasgraphics.com
muu © Vuorna 2015